Härkää sarvista! Lainasin mainion Kari Selovuon kirjan “Saavutettavuusopas”. Ekana mietin omaa blogia: mikähän lienee status quo?
EU-standardi pohjautuu pitkälti WCAG 2.1 -standardiin, joten nämä 4 teemaa nousevat saavutettavuustestauksessa esille:
Miten helppolukuinen blogini on?
Kuinka havaittavuus toteutuu? Näkyykö teksti selkeästi, onko blogin navigointi selkeä?
Miten ymmärrettävää blogin artikkelit ovat?
Toimintavarmuus: Toimiiko blogi yhtä hyvin normaaleilla web-selaimilla kuin vaikka älypuhelimella?
Haluaisin testata mekaanisesti Jukkasoft-blogin kauttaaltaan, kaikkien tunnettujen WCAG-standardien mukaisesti.
Kun nyt harrastelijablogista on kyse, niin toki testaus pelkästään ilmaistyökaluilla. Nivon myös tulokset yhteen jo aiemmin tehtyyn A/B testaussarjaan, eli olisi tulossa myös tietoa parantaako saavutettavuuden lisääminen blogia siten, että se on myös hakutulosten kautta nähtävissä. Saavutettavuudessa ei ole mielestäni kyse sinänsä “tulosten metsästämisestä”, vaan paljon tärkeämpää on tehdä teknologiasta reilua ja helppoa.
Metsästän softaa ja kerron pian, millaisia mahdollisuuksia on tehdä itse tätä saavutettavuustestausta. Jos tiedät hyviä lähtökohtia, saitteja, työkaluja, laita kommentteihin!
I’ve written a short story for the past 5 years. Here’s a few ideas about writing. This is mostly just a personal venting. It’s a comforting though that this piece might help someone else who’s experiencing a writing bout, and thinking of things to do in order to wrap something up to be completed.
Writing a complete book seemed a daunting challenge. I love blogging and during elementary school I was always really keen on writing fiction essays. However, a book is another story.
Aim for a specific page count?
I was ruminating and obsessed with reaching a specific page count goal. It’s not a useful thing. Don’t do that. Just write. Writing will have many other kinds of obstacles. The book’s length should be one the least significant of your worries.
Spot it!
Reserve good spots for writing. For me, it’s a table, laptop, and minimal confusion / distraction. I often listen to Sibelius (classical music).
I also try to learn to use shorter spots to write. This used to be really hard for me. When I learned to do it, also the writing kept becoming easier. It doesn’t necessarily take more than 40-60 minutes of concentration, when you can already produce a good chunk of text.
I kept an outline, a memo in Excel spreadsheet. This made the writing more goal-oriented, especially when going for the final 30% of the work, finishing the story.
The finishing part of a book seems real hard. Real hard. The shoelace tying, how I call finishing a book, pins down to:
keeping your mind focused
don’t let the plot bloat anymore – you can’t “write yourself out of the situation”
having confidence to close events
deciding a lot of things: what is revealed of the plot?
do you plan on writing a sequel?
I noticed that as defenses I tried to allow pushing new twists to the plot, whereas actually I had to instead force myself to finish an ongoing twist. The creative part of my brain is a bit lazy on the shoelace tying. Definitely tries to fabricate stuff instead. But the “judge” part says no.
So I started with a vague idea around year 2015. I was working as a software developer, and the plot of the book is also loosely centered on a mythical startup, which gets turned around in the tides of competition.
There were these glimpses of the plot “floating” around me, and I wrote pretty hectically. Often it was a moment, coming home from work, I had a laptop in the carry case, and I just stopped for a moment, to look at people moving in the subway systems; through shopping malls, eating out. These kind of minute moments of pure brainstorming are really fascinating. It’s here when I get the turnpoints to the story. Things “click” to place.
I borrowed content from past and current real events. Often it happens to me that amidst the busiest time of my life I also get plenty of ideas. Writing is a tool to somehow process and store these.
It felt real easy to produce more text. The book involved a protagonist and a few key roles alongside. During the first year of writing it was quite fragmentary. I added the chapters that describe the character’s backgrounds. It helps a lot with keeping the ethos of the story and also making the experience more consistent.
The next years I kept adding stuff. I think the pace got slower, however. The book stood at somewhere around 35-40 pages. This is the length where I felt a lot of threads were actually “open”. I needed to also think of finishing them.
It’s been a superbly interesting but also at times really hard path. And I’m not yet finished…
Voi olla, että sopiva kandidaatti kohtaa teknisiä käytännön ongelmia paljon erityisesti tekniikkatehtävissä
tarvitsee asentaa platformi, softaa eli jonkinlainen “stack” esikarsintatehtävän suorittamiseksi.. is bad?
työkalusoftat ja osaamistarpeet liikkuvat nopeasti, ja teknisesti siirtyvät pilveen (koneelle paikallisesti asennettavien softien sijaan)
Epäsymmetria työnhakija – yritys tasapainossa: norsunluutorni-efekti
lisää: norsunluutorni => rekrytoija (eli firman edustaja) etabloitunut, oma kone, stabiili tilanne, “business as usual”, joku muu kenties hoitaa jopa tietokoneen ostamisen, ylläpidon ja asennukset
Funnelin edetessä hakijan kannalta voi joskus syntyä epäsuhta “sijoituksen” eli käytetyn ajan ja rahan, matkustamisen ja saadun hyödyn välillä? (Reissu voi olla mitä tahansa 1h .. 8h eli koko päivän välillä kestoltaan) -> etähaastattelut ovat tässä lyöneet läpi osittain vuonna 2020
Hakijalla tilanne voi sellainen, että hänelle on kasautunut teknistä velkaa – ei välttämättä omia sopivia laitteita haun tekniseen osioon
teknisesti rekrytoijan päässä työ, eli rekrytoinnin vaiheistus ja tiedonhallinta ovat haasteellista puuhaa, johon tekniikka voi tuoda helpotusta
erilaisia “hintoja” siis työntekijän saamiseksi tuottavaksi
Tuumailuja? Kokemuksia? Heitä ideoita ja kuulumisia. Jatketaan seuraavaksi siten, että koitetaan haarukoida rekrytoinnin hintaa ja ideoita sen tehostamiseen.
Oli kaunis kesäaamu. Metsätie ei pölissyt, linnut lentelivät pitkin vedoin, leijailivat pitkiä matkoja.
Luonto oli niin kaunis.
Isto piti kädessään perinteistä koivuista sienikoria.
Hän poikkesi tieltä metsään, ja käyskenteli hieman kyyryssä, väistellen havujen piikikkäitä kämmeniä. Siellä täällä näkyi hämäkinhäkinseittiä.
Tuoksut kertoivat omaa täysin jäljittelemätöntä tarinaansa, osaa luonnon omasta näytelmästä.
Vesi liplatteli purossa. Oli niin hiljaista! Niin hiljaista, mutta silti luonto oli täynnä elämää ja merkkejä, kulkijan tulkittavaksi.
Sienestystä, marjastusta – kumpikin käy, hän tuumasi. Ei ollut aikatauluja, ei huolia.
Mies oli 55-vuotias, ja ollut jo hyvän aikaa eläkkeellä. Hänen selkänsä ei ollut kestänyt raskasta fyysistä työtä, ja Isto oli saanut työkyvyttömyyseläkkeen vuonna 2001.
Isku oli alkuun tuntunut kovalta, mutta hiljalleen hän oli hyväksynyt vääjäämättömän. Vain ajoittain hän vaipui hetkeksi miettimään “menetettyä elämää”, mutta pian oli jo taas tässä hetkessä.
Alkusyksyn suomalaisessa metsässä, jota kauniimpaa asiaa hän ei äkkiseltään keksinyt.
Isto oli luopunut pinttyneestä tavasta ajatella: enää hänen päivänsä eivät koostuneet pakollisista “maaleista”, vaan hän otti ilon irti sieltä mistä ikinä sattui saamaankaan. Vaikka oli lähtenyt marjastamaan, ei se pilannut hänen päiväänsä, vaikkei yhden yhtäkään mätästä olisi löytynyt.
Isto ihasteli metsää; jylhää rinnettä; kalliota. Luonto sai hänessä aikaiseksi jotain tyyntä ja ajatonta. Hän katseli erästä kallioista seinämää. Isto kosketteli sormellaan seinämän pintaa.
Kallion pinta oli kovasti rapautunutta. Sormen sivellessä kalliota, kuului pientä rapinaa, kun irronneet palaset rapisivat maahan, kuivuneiden lehtien ja aluskasvillisuuden päälle.
Isompi palanen tipahti rapsahtaen kallion viereen maahan.
Sen jälkeen kuului ääni, joka oli yllätys: metallin kilahdus. Isto käänsi katseensa alas, ja huomasi jonkin välkkeen maassa, hänen käännellessä päätään.
Hän meni kyykkyyn, ja katsoi tarkemmin. Sehän oli avain.
Mistä moinen oli mahtanut kallionseinämään joutua?
Isto katsahti ensin ylös. Vaistomaisesti hän ajatteli, että avain olisi tippunut muualta kuin kalliosta. Sitten hän torjui ajatuksen aivan hassuna.
Isto otti avaimen, nosti sen parempaan valoon, ja tarkasteli sitä huolellisesti. Hänen mielessään ei juuri liikkunut mitään mikä olisi selittänyt löydöksen.
Avaimen löytyminen tuo aina mieleen toisen ihmisen. Jokuhan on välttämättä tuon avaimen tänne laittanut – ei se nyt itsestään ole voinut joutua tällaiseen paikkaan!
Ensimmäisen kerran koko aamuna hänelle tuli tunne, että joku olisi kenties saattanut nähdä avaimen löytymisen. Isto vilkaisi vaistomaisesti olkansa yli, molempiin suuntiin; oli hiljaista, ei ketään näkyvissä. Ei ketään eikä mitään. Vain luonto. Aurinko. Hiekkatie. Metsää. Sininen, osittain poutapilvinen taivas. Hän oli varmasti yksin.
Isto oli jättänyt sienikorin maahan. Hänen kaikki ajatuksensa alkoivat liikkua avaimen mysteerin liepeillä. Hän päätti laittaa avaimen lopulta verkkarinsa taskuun, otti sienikorin, ja asteli reippaasti takaisin parkkipaikalla odottavaan autoonsa. Hänellä oli autossa älypuhelin, jossa oli kamera. Hän jätti korin autoon, ja tuli vielä kuvaamaan kallion kohdan. Hän otti muutamia kuvia alueelta, ja palasi autolla kotiinsa.
Isto oli jollain tapaa täysin lukkiutunut avaimen tarinan etsimiseen. Hän halusi saada vastauksen. Miten tällaista voisi alkaa selvitellä?
Hän lämmitti saunan, otti saunaoluen, katseli iltauutiset ja viihdettä, ja nukahti. Tältä päivältä ajatukset alkoivat kiertää kehää, sen hän tiesi.
Seuraavana päivänä hänen mieleensä juolahti: mitä jos avain kävisi itse asiassa johonkin lähellä olevaan säilöön? Olisiko joku voinut piilottaa avaimen, kenties… paniikissa?
Olisiko metsäiseen maastoon voitu kätkeä jotain?
Ei. Nyt hän oli hakoteillä. Liian vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Hän oli katsonut illalla mielirikossarjaansa, joka sai aina hänen mielikuvituksensa poikkeuksellisen aktiiviseksi.
Vai olisiko kuitenkaan kyse mielikuvituksesta? Mistä hän tietäisi eron intuition ja kuvitellun välillä? Rikossarjassa oli ollut selvännäkijöitä parikin kertaa. Poliisi käytti niitä tilanteissa, joissa muita johtolankoja ei yksinkertaisesti ollut.
Isto tunsi ensimmäisen kerran pitkään, pitkään aikaan samalla hetkellä sekä pelkoa, jännitystä että stressiä. Stressiä hän tunsi siksi, että olisi halunnut palauttaa avaimen, mikäli se oli tärkeä, ja jonkun toisen oma.
Pelkoa hän tunsi jostain selittämättömästä syystä.
Jännitys tuli ajatuksesta, että avain saattaisi muuttaa hänen elämänsä.
Isto alkoi palata lähes päivittäin avainkallion luokse. Hän haravoi aluetta, potkiskeli maata, ja tarkasteli erilaisia paikkoja, joissa ajatteli jonkinlaisen säilön voivan olla.
Parin viikon etsimisen jälkeen hän ei ollut löytänyt mitään merkittävää. Muutamia rikkinäisiä retkeilytarvikkeen osasia lukuunottamatta hän oli vetänyt vesiperän.
Hän keksi ostaa koettimen, jolla pystyi haravoimaan aluetta paremmin. Hän pisti tuon lievästi taipuisan kätevän lasikuituisen työkalunsa maaperään, ja koputteli saadakseen selville oliko vastassa kallioperä, kenties isompi kivi, tai jotain, joka antaisi hieman periksi. Hän kuvitteli mielessään metallista laatikkoa.
Työkalulle pistely alkoi kuitenkin puuduttamaan ja Isto oli edelleen vailla varsinaista johtolankaa.
Hän osti metallinpaljastimen.
Metallinpaljastin oli pieni investointi, ja sitä paitsi se oli pitkään ollut hänen mielessään. Isto oli monesti nähnyt harrastelijoita rannalla tutkimassa ja etsimässä historiallisia kolikoita ja muita aarteita.
Metallinpaljastin oli varsin kätevä, ja se toimi paristoilla riittävän pitkään. Hän haravoi järjestelmällisesti kallion läheisen alueen seuraavan viikon aikana.
“Pii-iii! Pii-iii!” laite antoi piippauksen. Istoa jännitti. Hän pysähtyi välittömästi, ja liikutteli hieman edestakaisin metallinpaljastimen sensoriosaa maan läheiyydessä. Tarkka kohta löytyi.
“Perkeles!” hän sähähti. Isto huomasi, että eihän hänellä ollut mitään, millä kaivaa.
Takaisin autolle, rautakauppaan. Tuntia myöhemmin hän oli paikan päällä lapio kädessään.
Lapio upposi maahan. Isto lapioi innoissaan. Multainen maa lensi, muodosti pienen kasan kaivannon viereen.
Kolahdus!
Isto jähmettyi paikoilleen. Hän odotti hetken, rauhoittui, ja hengitti syvään. Sitten heitti lapion syrjään, ja kaivoi käsillään vimmatusti. Kova esine alkoi hahmottua. Pinta oli naarmuuntunut, ja hieman ruosteinen. Metallinen laatikko!
Hän ei voinut enää odotella. Hän kaivoi käsillään vimmatusti laatikon ympäriltä loputkin maat, ja nosti laatikon syliinsä heti kun sai sen irti maan ikeestä…
Isto lyyhistyi. Muutaman silmänräpäyksen kuluttua kuului valtava pamaus, joka kaikui ja kajahteli. Luonto hiljeni täysin. Oli karmivan hiljaista. Hän katseli laatikkoa. Hikeä puski, ja hiki kirvelsi hänen silmiään. Istolla ei ollut mitään ymmärrystä, mitä oli tapahtunut.
Hän makasi maassa, kyljellään, katsoen laatikkoa. Hänen niskansa oli kihelmöivä, osaksi tunnoton, eikä hän kyennyt liikuttamaan itseään lainkaan. Kuului askelten ääntä. Kädet nostivat laatikon pois. Isto ei nähnyt henkilöstä muuta. Joku oli seurannut häntä ilmeisesti pitkään. Askeleet kuuluivat jälleen, nyt poispäin. Hänen silmissään pimeni.
Huomasin, että eräs asia ärsyttää. Paljon. Tällaiset lauseet:
Googlen algoritmista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä menetelmää, jolla päätetään, mitkä verkkosivustot valikoituvat maksuttomiin hakulistauksiin ja missä järjestyksessä eli ketä Googlen hakutuloksissa mm. etusivulla näkyy eri käyttäjille.
Kirjoitan itse samalla tavalla. Ongelma on epäselvyys ja valtava määrä avoimia kysymyksiä. Yllä oleva siteerattu lause ei kerro oikeastaan mitään varmaksi tiedettyä. Huomaatko, että heti jää miettimään näitä kysymyksiä:
“..tarkoitetaan yleensä menetelmää” -> no mitä muuta sitten voidaan tarkoittaa?
“..eli ketä.. muunmuassa.. eri käyttäjille” -> whaaaat?!
Markkinointi on tehokkuutta ja yksinkertaistamista. Jokainen blogiteksti on itsessään markkinointia. Siksi kiinnitän tästedes huomiota lauserakenteen lyhyyteen! Lupaus.
Älä ota itseesi, vaikka huomaisit että kirjoitat myös samalla tavalla. Meille opetetaan koulussa tämä tyyli. Tulevien vuosikymmenien saatossa asiat muuttuvat, ja alamme kirjoittaa selkokielimäisemmin.
Lyhyesti ja ymmärrettävästi kirjoittaminen on kaikkein vaikeinta. Siksi on helpompaa kirjoittaa “laiskasti” ja kierrellen. Kun näkee pitkän ja vatsanpohjaa kutkuttavan tekstin, on kirjoittajalta jäänyt työ kesken. Hän ei ole vielä puristanut parasta versiota itsestään ulos.
Puhun parissa artikkelissa SEO:sta, mutta heitin termin hieman puskista.
Search Engine Optimization. Suomeksi hakukoneoptimointi; historialtaan kenties hieman salamyhkäiseksi jopa leimattu. Nykypäivänä SEO on käytännössä tilastollista tutkimusta, datan summaamista, analyysiä ja johtopäätösten perusteella toimimista.
Lisäksi muutokset kannattaa mitata, jotta ei hutkita ja tutkita turhaan. Ajattele lääkärin työtä: sen lisäksi, että hän antaa hoidon, lääkäri mielellään kuulee myös miten hoito tehosi. Kuten lääkärin ja asiakkaan suhteessa, myös blogimaailmassa pätee se, että mikäli et kuule mitään asiakkaastasi, hän joko on passiivisesti tyytyväinen, tai aktiivisesti haki hoitoa toisesta paikkaa. Jos saat kiitosta tai viestin, olet erittäin hyvin onnistunut tehtävässäsi!
SEO eroaa Google-mainoksista siinä, että rahaa ei kulu suoraan investointina. Rahaa sen sijaan kuluu epäsuorasti käytettyinä työtunteina. SEO on siis työ, jota tehdään kahdessa vaiheessa:
jatkuvana puutarhurointia, eli blogin ylläpitona
oivaltavaa ja tietoista kirjoittamista, jolloin otetaan huomioon hakukoneiden toiminta ja suositukset blogin teknisestä rakenteesta
blogin tekniikkaan perehtymistä sen verran, että pärjää
SEO = tuotantoprosessin parantaminen, kohdentaminen; tuotteen asiakastyytyväisyystutkimusta ja sen perusteella toimimista. Digimaailmassa se on kiinnostavan, hyödyllisen, tuoreen ja ymmärrettävän sisällön tuottamista blogiin. Ja kun tämä on tuotettu, varmistat SEO-toimenpiteillä, että mikään ei ole asiakaskuntasi ja blogisi välissä turhaan blokkaamassa. Tämä jälkimmäinen on se SEO:n tekninen osuus.
Mainonta = mainonta. Diginäkin. Saat sillä ajallisesti lisää näkyvyyttä, erilaisissa mainoskanavissa. Jos sen sijaan tuotteesi ei ole kunnossa, pelkkä mainonta ei kanna kovin pitkälle ja polttaa kohtuuttomat määrät rahaa.
Huomasin pienen kauneusvirheen viikonlopun aikana. En vielä tiedä, häiritseekö se muita lukijoita.
Pari ideaa:
Kysy lukijalta.
Mittaa epäsuorasti.
Kysymällä on vaikea saada aitoa tietoa, ja jos formissa kysyy suoraan esimerkiksi grafiikan yksityiskohdan vaikutusta, vastaus ikäänkuin kiinnittyy jo mentaalisesti tarkastelemaan tuota. Siksipä päädyin, että A/B -testaus on paikallaan! A/B -testauksessa kyseessä on tilastollinen menetelmä “hiljaisen yleisön” käyttäytymisen tutkimiseen: saadaan mittausdataa, kahdesta erilaisesta blogin sivusta. Tyypillisesti testataan käyttöliittymämuutoksia ja mainoskampanjoiden grafiikoita.
Blogin hologrammi ja nykyinen versio
Tutkittavasta kohteesta (blogista) tehdään 2 eri versiota, A ja B. A: on alkuperäinen versio, ja B: uudistettu (missä on haluttu muutos eli testauksen kohde). Kannattaa rajata muutos yhteen loogiseen muutokseen, eli ei hamstrata samaan aikaan kovin paljoa, mikäli yksityiskohtaisempi tieto kiinnostaa. Eli jos tekee pienen muutoksen, saa aika tarkasti mitattua tämän vaikutuksen. jos muuttaa useita eri asioita samaan aikaan, on vaikea korreloida näiden vaikutusta kokonaistulokseen.
Molempien sivujen esiintymiskerrat vakioidaan (näyttökerrat), siten että tiedetään, montako näyttöä 1000:sta on ollut sivun A kautta, ja montako B:n. Voidaan tutkia, miten graafinen muutos on vaikuttanut muihin muuttujiin: lukiko kävijä enemmän tai vähemmän sisältöä, tuliko useammin takaisin; oliko muita muutoksia.
A/B -testauksen arvo on nimenomaan tässä käytännöllisyydessä: sen sijaan että pyrittäisiin ennustamaan mahdollisesti monimutkaisten päätelmien kautta asioita, mitataan niitä suoraan.
A/B -testaus vaatii hieman huolellisuutta testiasetelman laatimisessa. Muutoin tulokset voivat olla harhaanjohtavia. Testauksessa halutaan rehellistä käyttäjän toiminnasta mitattavaa dataa,joten siksi testin pitää teknisesti toimia vedenpitävästi.
Seuraavassa osassa katsotaan miten A/B testaus tehtiin; tarvittava tekninen puoli, ja sen jälkeen odotellaan tuloksia!
Google teki ison algoritmipäivityksen, ns. Core Update, 4.5.2020.
Tein tänään aamusta, 15.5.2020, eli “noin 8 data-päivää” myöhemmin katsauksen tänne Jukkasoftin blogini CTR:ään. Halusin siis tietää, miten (mahdollisesti) Googlen algoritmin muutos heijastuu blogini hakutulosten läpimenoon. Tässä vaiheessa on vielä hyvin aikaista nähdä lopullista totuutta, mutta voi vilkaista suuntaa-antavaa tulosta.
Miten erotuksen voi laskea?
hae ensin normaali hakukonedata Google Search Consolesta
paina ‘Export’, ja ota data Exceliin auki
valitse välilehti “Dates”
nyt näet päiväkohtaisen datan, jossa on olennaisesti ‘Clicks’ ja ‘Impressions’
CTR:n kaava on clicks/impressions
Excelissä kaava CTR:lle on =SUM(alue)/SUM(toinenalue)
laita alue osoittamaan siihen dataan, joka on ennen päivämäärää 4.5.2020 eli 3.5.2020 ja vanhempi (huomioi mihin suuntaan data menee)
laita “toinenalue” osoittamaan tuoreeseen dataan, päivämäärän 5.5.2020 ja sen jälkeiseen
jos lukema solussa on kamalan pieni, niin paina % (prosenttiluku) muotoilu soluun päälle
näet lopulta siis solussa prosenttilukeman, kuten alla (lihavoidut 5,08% ja 4,42%)
CTR mittaa todennäköisyyttä, että nähdessään Googlen hakutulosten joukossa googlen käyttäjä klikkaa juuri Sinun artikkelin auki. Eli CTR mittaa tavallaan kahta asiaa:
kuinka järkevän ja hyödyllisen kaltaisesti kirjoitat otsikoita blogissasi
miten hakija näkee tai muistaa brändisi, muiden brändien joukossa
CTR on jotakuinkin sama, kuin se, miten todennäköisesti kaupassakävijä valitsee hyllyltä 10 eri hernekeittopurkin joukosta juuri tietyn valmistajan purkin. Ostajaan vaikuttaa pakkaus, mainonta, mutta ennenkaikkea myös tieto tulevasta sisällöstä, ja myös juuri sen hetken “satunnaiset” tekijät: oliko kaupassa ruuhkaa, paljon asiakkaalla on ruokabudjetti, yms.
saat Google Search Consolesta blogiasi koskevat hakukonetulokset
data puhdistetaan teknisesti Excelissä tai Google Sheetsissä
saadaan lopulta selkeää ymmärrystä halutun ajankohdan hakukonetuloksista
Edut:
data ei valehtele analyysissä; vähennetään “mutua”, otetaan mieluummin faktoja päätöksenteon pohjaksi
prosessi on samanlaisesti toteutettavissa seuraavallakin kerralla
saadaan kokemusta oikean hakukonedatan kanssa työskentelystä, jotta myöhemmin voidaan automatisoida ja nopeuttaa prosessia
datan luotettavuus ja marginaalit ovat laskettavissa suuntaa-antavasti tilastollisin menetelmin
Google Search Console tarjoaa analytiikkaa. GSC:tä ei sinänsä “asenneta” blogiin, vaan Google joka tapauksessa pitää itse tilastoja sen kautta tapahtuneista Google-hauista. Me sen sijaan tarvitsemme luvan: lupa todistaa Googlelle, että omistamme blogin (muutoin ulkopuoliset voisivat käydä vakoilemassa sinulle kuuluvaa hakutulosdataa).
Miten saat luvan Google Search Consoleen?
Googlessahan hakutuloksen tarjoaminen käyttäjälle on täysin automaattista koodia: kukaan ihminen ei ole käsittelemässä pyyntöämme. Siksi myös keinot saada lupa ovat sellaisia, että automaattinen ohjelmakoodi voi tarkistaa luvan: todistamme ohjelmistolle, että kykynemme tekemään muutoksia web-saitille. Tapoja on ainakin 2 eri:
Lisää merkkijono (tietue) blogisi nimipalvelimeen eli DNS:ään
muokkaa WordPressin koodia, tyypillisesti header.php tiedostoa, ja lisää sinne Googlen pyytämä merkkijono (tekstinpätkä)
Jatketaan kakkososassa. Pieni juttu myös Google May Core updatesta, eli miten Googlen hakutulosalgoritmi muuttui 4.5.2020.
P.S.
Eräs blogiartikkeli Marie Haynes Consulting -firmalta on myös erittäin mielenkiintoinen hakutuloksista, pandemian ajasta, ja Google May Core -aihepiiristä! Kannattaa lukaista.
Facebook Comments
This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish.AcceptRejectRead More
