Puhun parissa artikkelissa SEO:sta, mutta heitin termin hieman puskista.
Search Engine Optimization. Suomeksi hakukoneoptimointi; historialtaan kenties hieman salamyhkäiseksi jopa leimattu. Nykypäivänä SEO on käytännössä tilastollista tutkimusta, datan summaamista, analyysiä ja johtopäätösten perusteella toimimista.
Lisäksi muutokset kannattaa mitata, jotta ei hutkita ja tutkita turhaan. Ajattele lääkärin työtä: sen lisäksi, että hän antaa hoidon, lääkäri mielellään kuulee myös miten hoito tehosi. Kuten lääkärin ja asiakkaan suhteessa, myös blogimaailmassa pätee se, että mikäli et kuule mitään asiakkaastasi, hän joko on passiivisesti tyytyväinen, tai aktiivisesti haki hoitoa toisesta paikkaa. Jos saat kiitosta tai viestin, olet erittäin hyvin onnistunut tehtävässäsi!
SEO eroaa Google-mainoksista siinä, että rahaa ei kulu suoraan investointina. Rahaa sen sijaan kuluu epäsuorasti käytettyinä työtunteina. SEO on siis työ, jota tehdään kahdessa vaiheessa:
jatkuvana puutarhurointia, eli blogin ylläpitona
oivaltavaa ja tietoista kirjoittamista, jolloin otetaan huomioon hakukoneiden toiminta ja suositukset blogin teknisestä rakenteesta
blogin tekniikkaan perehtymistä sen verran, että pärjää
SEO = tuotantoprosessin parantaminen, kohdentaminen; tuotteen asiakastyytyväisyystutkimusta ja sen perusteella toimimista. Digimaailmassa se on kiinnostavan, hyödyllisen, tuoreen ja ymmärrettävän sisällön tuottamista blogiin. Ja kun tämä on tuotettu, varmistat SEO-toimenpiteillä, että mikään ei ole asiakaskuntasi ja blogisi välissä turhaan blokkaamassa. Tämä jälkimmäinen on se SEO:n tekninen osuus.
Mainonta = mainonta. Diginäkin. Saat sillä ajallisesti lisää näkyvyyttä, erilaisissa mainoskanavissa. Jos sen sijaan tuotteesi ei ole kunnossa, pelkkä mainonta ei kanna kovin pitkälle ja polttaa kohtuuttomat määrät rahaa.
Huomasin pienen kauneusvirheen viikonlopun aikana. En vielä tiedä, häiritseekö se muita lukijoita.
Pari ideaa:
Kysy lukijalta.
Mittaa epäsuorasti.
Kysymällä on vaikea saada aitoa tietoa, ja jos formissa kysyy suoraan esimerkiksi grafiikan yksityiskohdan vaikutusta, vastaus ikäänkuin kiinnittyy jo mentaalisesti tarkastelemaan tuota. Siksipä päädyin, että A/B -testaus on paikallaan! A/B -testauksessa kyseessä on tilastollinen menetelmä “hiljaisen yleisön” käyttäytymisen tutkimiseen: saadaan mittausdataa, kahdesta erilaisesta blogin sivusta. Tyypillisesti testataan käyttöliittymämuutoksia ja mainoskampanjoiden grafiikoita.
Blogin hologrammi ja nykyinen versio
Tutkittavasta kohteesta (blogista) tehdään 2 eri versiota, A ja B. A: on alkuperäinen versio, ja B: uudistettu (missä on haluttu muutos eli testauksen kohde). Kannattaa raja muutos yhteen loogiseen muutokseen, eli ei hamstrata samaan aikaan kovin paljoa, mikäli yksityiskohtaisempi tieto kiinnostaa. Eli jos tekee pienen muutoksen, saa aika tarkasti mitattua tämän vaikutuksen. jos muuttaa useita eri asioita samaan aikaan, on vaikea korreloida näiden vaikutusta kokonaistulokseen.
Molempien sivujen esiintymiskerrat vakioidaan (näyttökerrat), siten että tiedetään, montako näyttöä 1000:sta on ollut sivun A kautta, ja montako B:n. Voidaan tutkia, miten graafinen muutos on vaikuttanut muihin muuttujiin: lukiko kävijä enemmän tai vähemmän sisältöä, tuliko useammin takaisin; oliko muita muutoksia.
A/B -testauksen arvo on nimenomaan tässä käytännöllisyydessä: sen sijaan että pyrittäisiin ennustamaan mahdollisesti monimutkaisten päätelmien kautta asioita, mitataan niitä suoraan.
A/B -testaus vaatii hieman huolellisuutta testiasetelman laatimisessa. Muutoin tulokset voivat olla harhaanjohtavia. Testauksessa halutaan rehellistä käyttäjän toiminnasta mitattavaa dataa,joten siksi testin pitää teknisesti toimia vedenpitävästi.
Seuraavassa osassa katsotaan miten A/B testaus tehtiin; tarvittava tekninen puoli, ja sen jälkeen odotellaan tuloksia!
Google teki ison algoritmipäivityksen, ns. Core Update, 4.5.2020.
Tein tänään aamusta, 15.5.2020, eli “noin 8 data-päivää” myöhemmin katsauksen tänne Jukkasoftin blogini CTR:ään. Halusin siis tietää, miten (mahdollisesti) Googlen algoritmin muutos heijastuu blogini hakutulosten läpimenoon. Tässä vaiheessa on vielä hyvin aikaista nähdä lopullista totuutta, mutta voi vilkaista suuntaa-antavaa tulosta.
Miten erotuksen voi laskea?
hae ensin normaali hakukonedata Google Search Consolesta
paina ‘Export’, ja ota data Exceliin auki
valitse välilehti “Dates”
nyt näet päiväkohtaisen datan, jossa on olennaisesti ‘Clicks’ ja ‘Impressions’
CTR:n kaava on clicks/impressions
Excelissä kaava CTR:lle on =SUM(alue)/SUM(toinenalue)
laita alue osoittamaan siihen dataan, joka on ennen päivämäärää 4.5.2020 eli 3.5.2020 ja vanhempi (huomioi mihin suuntaan data menee)
laita “toinenalue” osoittamaan tuoreeseen dataan, päivämäärän 5.5.2020 ja sen jälkeiseen
jos lukema solussa on kamalan pieni, niin paina % (prosenttiluku) muotoilu soluun päälle
näet lopulta siis solussa prosenttilukeman, kuten alla (lihavoidut 5,08% ja 4,42%)
CTR mittaa todennäköisyyttä, että nähdessään Googlen hakutulosten joukossa googlen käyttäjä klikkaa juuri Sinun artikkelin auki. Eli CTR mittaa tavallaan kahta asiaa:
kuinka järkevän ja hyödyllisen kaltaisesti kirjoitat otsikoita blogissasi
miten hakija näkee tai muistaa brändisi, muiden brändien joukossa
CTR on jotakuinkin sama, kuin se, miten todennäköisesti kaupassakävijä valitsee hyllyltä 10 eri hernekeittopurkin joukosta juuri tietyn valmistajan purkin. Ostajaan vaikuttaa pakkaus, mainonta, mutta ennenkaikkea myös tieto tulevasta sisällöstä, ja myös juuri sen hetken “satunnaiset” tekijät: oliko kaupassa ruuhkaa, paljon asiakkaalla on ruokabudjetti, yms.
saat Google Search Consolesta blogiasi koskevat hakukonetulokset
data puhdistetaan teknisesti Excelissä tai Google Sheetsissä
saadaan lopulta selkeää ymmärrystä halutun ajankohdan hakukonetuloksista
Edut:
data ei valehtele analyysissä; vähennetään “mutua”, otetaan mieluummin faktoja päätöksenteon pohjaksi
prosessi on samanlaisesti toteutettavissa seuraavallakin kerralla
saadaan kokemusta oikean hakukonedatan kanssa työskentelystä, jotta myöhemmin voidaan automatisoida ja nopeuttaa prosessia
datan luotettavuus ja marginaalit ovat laskettavissa suuntaa-antavasti tilastollisin menetelmin
Google Search Console tarjoaa analytiikkaa. GSC:tä ei sinänsä “asenneta” blogiin, vaan Google joka tapauksessa pitää itse tilastoja sen kautta tapahtuneista Google-hauista. Me sen sijaan tarvitsemme luvan: lupa todistaa Googlelle, että omistamme blogin (muutoin ulkopuoliset voisivat käydä vakoilemassa sinulle kuuluvaa hakutulosdataa).
Miten saat luvan Google Search Consoleen?
Googlessahan hakutuloksen tarjoaminen käyttäjälle on täysin automaattista koodia: kukaan ihminen ei ole käsittelemässä pyyntöämme. Siksi myös keinot saada lupa ovat sellaisia, että automaattinen ohjelmakoodi voi tarkistaa luvan: todistamme ohjelmistolle, että kykynemme tekemään muutoksia web-saitille. Tapoja on ainakin 2 eri:
Lisää merkkijono (tietue) blogisi nimipalvelimeen eli DNS:ään
muokkaa WordPressin koodia, tyypillisesti header.php tiedostoa, ja lisää sinne Googlen pyytämä merkkijono (tekstinpätkä)
Jatketaan kakkososassa. Pieni juttu myös Google May Core updatesta, eli miten Googlen hakutulosalgoritmi muuttui 4.5.2020.
P.S.
Eräs blogiartikkeli Marie Haynes Consulting -firmalta on myös erittäin mielenkiintoinen hakutuloksista, pandemian ajasta, ja Google May Core -aihepiiristä! Kannattaa lukaista.
Jos päädyit tänne Jukkasoftiin sähköpostiisi tulevan (tai sosiaalisessa mediassa levinneen) linkin perusteella, niin vastaus kysymykseen on: tällä kertaa itse asiassa uteliaisuus eli teaser-muotoinen otsikko tehosi! Kiitos huomiostasi, ja tervetuloa, tulitpa mistä tahansa syystä.
CTA eli suora kehotus!
CTAn (Call to Action) tarkoitus on mainostaa asiaa / blogia / tuotetta, ja lisätä liikennettä ja sitä kautta kauppoja, mikäli kyseessä on tuote jonka voi myös ostaa.
CTA on kehotus, tai suora vihjaus, että lukijan kannattaisi tehdä jotain. CTA on tyypillisesti linkki blogiin tai muualle web-saitille. CTA joko itsessään tekee välittömästi jonkin asian, tai hyvin helposti kohdesivulla voi loppuunsaattaa CTA:n lupaaman asian: esimerkiksi ostopäätöksen.
CTA on kevyimmillään klassinen linkki, jolloin CTAn kehotteen tekeminen ei sinällään syvennä asiakassuhdetta. Se voi myös johtaa esimerkiksi ilmaiseen näytetilaukseen, tai ilmaiseen liittymiseen jollekin forumille tai vaikka tiedotuslistalle.
Tällöin asiakassuhde selkeästi etenee jo klassista myyntiputkea ajatellen seuraavalle tasolle: tuleva asiakas on käyttänyt omaa aikaansa ja ilmaisee vähintäänkin orastavan mielenkiinnon tuotettasi tai sanomaasi kohtaan.
Mutta CTA voi usein myös ärsyttää. Pahimmillaan se on (tai koetaan) aliarvioivaksi, tyrkyttäväksi tai tylsäksi toistoksi. Tylsä CTA voi olla arvoton myynnin rituaalirimpe, joka mahdollisesti jopa tukahduttaa orastavan kiinnostuksen lukijaltasi.
Avoin kysymys
Mitä avoimet kysymykset sitten ovat?
Avoimet kysymykset pyytävät vastaajia antamaan vastauksensa omin sanoin ja ne on suunniteltu hankkimaan enemmän tietoa kuin monivalintakysymyksillä tai muilla suljetuilla kysymyksillä voidaan saada.
Teaser on pieni näyte linkin takaa avautuvasta tulevasta materiaalista. Hyvä teaser voi olla erittäin tehokas ja koukuttavakin. Hyvän teaserin perusteella saa jo jotain mikä ilahduttaa, yllättää tai jättää avoimeksi kutkuttavan kysymyksen, jolloin tarttuu tilaisuuteen ja painaa linkistä sisään.
Clickbait – se ilkimys. Vältä!
Klikkiotsikolla tarkoitetaan verkkouutispalveluissa käytettävää houkuttelevaa tai harhaanjohtavaa otsikkoa, jonka tehtävänä on saada lukija klikkaamaan artikkeli auki
Vastaus: kumpi?
Ehdottomasti CTA.
Call to action on selkeä, toimiva, ja infoähkystä rasittuneelle aivollemme tärkeä talutusnuora. Avoin kysymys on liian intellektuaalinen ja rasittava. “Clickbait” (klikkiotsikko) ajaa taas puolestaan hyvinkin pian saittisi erittäin tärkeän metriikan, bounce raten, ylös tappiin. Bounce rate mittaa sitä, kuinka usein käyttäjä käy vain vilaisemassa sisältösi ja palaa takaisin etsimään Googlesta muuta sisältöä.
Finland, population around 5 million. Land of the thousand lakes. A high-tech country, with one of the best literacy ratios in the world.
Picture it. It’s 1990s. Radiolinja, a Finnish GSM operator, makes a world-first by enabling first ever digital voice call take place between two cell phone users.
The first era of digitization, a prelude to information society was over. Home computers became abundant, now with the sweet memories of Commodore 64.
The industry utilized computers widely, and banks had been avid front line troops into the new digital sphere.
However, ubiquitous computing was still missing from everyday life. Computers were stationary, at home, and people “returned to them” if there was a need to do something.
A bit of murky waters to be crossed. Finland had been been part of a sharp economic recession in 1990-1993. The national currency Finnish markka (mk) was devalued overnight 13.1%, which sent a shock wave: small businesses collapsed, and there were wounds to be recovered.
However in about a decade, as we came to the dawning 2000s, the economy was already in full heat: led by a high tech behemoth Nokia – and still in 1990s, paper and pulp exports. Nokia had transformed from a conglomerate to a sharp-wedged product-based company, with almost eponymous consumer product: Nokia mobile phones. The business unit was named simply NMP – Nokia Mobile Phones.
Alongside Nokia there were many key infrastructure players: electronics manufacturers capable of doing telecom cables, connective tissues of the new world. Handset manufacturers need also precision parts for the mobile phones; these were often subcontracted.
And there were telecommunications companies – “telcos”, that had actually made their origins in the early 1900s, by laying copper in the air and sometimes ground, in the form of telecommunication cables. Copper is a valuable metal, that has great conductive properties. Copper is also rather soft, malleable and can withstand bending without breaking. These made it perfect for the purpose of relaying electronic signals great lengths. There was only problem: copper is expensive!
Analog signals and later digitized voice traveled down these endless amounts of cable connections. Telephone switches gathered and routed voice calls.
In 100 years, the telecommunication in Finland had jumped to a pervasive service. Switches, which were originally manually operated by switching board personnel, were now automated. Calls would thus take place any time, between any two landline phones. In addition, people were liberated from their desk at home, by mobile phones: voice calls and text messages could be sent from basically anywhere. Roaming enabled the same mobile telephone to be used from abroad, too.
Telecom companies were betting big on innovations circulating around the new wave of mobile telecommunications. Landgrab of new applications’ revenue streams was enticing, in addition to providing purely mobile communications: there were far-reaching visions that whet the appetite of investors, folk, developers, and corporate leaders.
One of the problems was that this was unknown territory. No one actually knew exactly where the “spaceship mobility” was heading; nor when. Things sometimes seemed to be intertwined; early smartphone prototypes clearly suffered from lack of proper display technology, memory chip capacity, and many other things that would 20 years later be in a much more suitable shape.
I personally had a PDA called Psion Revo, which was for me a showcase of what technology can achieve, but it somewhat fell into obscurity due to two weaknesses: lack of software, and lack of mobile connectivity (network). Without these two key features the device was frankly a bit useless.
Some of the big trends of early 2000s were:
location based applications
dating apps
ubiquitous computing
mobile gaming
restaurant reservations
mobile electronic tickets to sports venues (matches)
traveling applications
phone directory applications
Analog phone landline subscriptions, in the meanwhile, would basically be shifted out completely during the 2000-2010. However the installed base of landline devices was immense, and there was a question of how would it make sense to do the transitioning? Digging cable channels underground is very expensive and disruptive to society: especially traffic congestion and re-routing considerations are some of the most direct issues to be faced.
The next wave of communication would be in air: mobile! However, mobile communications critically needs cables: mobility is almost an illusion brought by a swath of base stations. A smartphone is always in the range of one radio station. The phone hops from station to station, as the user moves. Thus in reality there is no continuous radio field, but an overlapping mesh of “cells” (access points).
The radio cells are connected to each other either with a microwave link or fiber optic cable. So mobile telecom and landline telecom business have this as a congruent need.
Together mobile technology, software and connection innovators were doing major leaps that could revolutionize the way people connected and worked.
The number of mobile subscription clients rose, yet the counterbalance in the revenu equation was slowly going down due to competition and market saturation (average revenue per subscriber). Finland was relatively liberal in telecommunications de-regulation, which meant lower consumer prices for telecommunications.
Telecom stocks during the “Internet boom era” and early years of Internet revolution were heated — and later they were source of many folk tales.
Cornering telecom companies
Finland was structured so that a few big banks basically controlled all incoming funds and thus investments. Telecom companies need hefty amounts of capital especially when they are making initial growth for a new generation of technology. The existing 1900s era copper cables were valid for Internet broadband connections, but mobile networks had to be built from scratch.
In mobile technology, you need cells: a tower is built either from concrete or aluminum beams. In this tower, there’s an antenna array. The mobile base station is completed with accompanying devices and power feed at the feet of the tower.
Basically almost every household in the country owned at least one share of a telecom company — this share made the house eligible to have phone equipment and an operative phone line.
In addition to buying the share alone, a telephone user paid charges the actual usage, according to a call plan (contract).
Shares could be bought and sold. Before 1990s the telephone stocks were not of speculative trading interests; they were namely just a technical by-product of ownership rights.
Mikä tahansa asennusta (install) toimiakseen vaativa ohjelma on huono. Asennus on raskas ja arvaamaton prosessi edelleen, sekä mobiililaitteissa että PC:eissä. Asennuksen onnistuminen voi vaatia etukäteistyötä eri tahoilta; levytilan vapautusta, käyttöoikeuksien säätämistä, lisenssien rekisteröintejä, sähköpostitilien luontia, yms. Vuonna 2020 pitäisi olla jo saatavilla materiaalia helposti digitaalisella valtuutuksella ja automaattisilla etäasennuksilla, jolloin oppilaan tai huoltajien vastuulle ei jää mikään osa teknisestä opetusalustan asennuksesta. Yksittäinen käyttäjätunnus per oppija, tai jokaisella eri oppimisohjelmalla toimiva sama kertakirjautumiskäytäntö ovat hyviä – sen sijaan huono on, mikäli käyttäjätunnus+salasala -pareja kertyy tusinoittain per oppilas.
Päästäänkö alkuun? Kaiken A ja O
Oppimiskokemuksessa aivan keskeisenä kulmakivenä on materiaalin välitön saatavuus ja saavutettavuus. Kaikki muu on turhaa, mikäli sisältöön ei yksinkertaisesti pääse käsiksi; esimerkiksi odotetaan poikkeuksellisen monimutkaista ohjeistuksen seuraamista, useiden eri linkkien käyttöä; tai on merkittäviä rajoituksia web-selainten “oikeille versioille” eli oppimateriaali ei esimerkiksi toimi ilman tiettyjä web-selaimeen asennettavia lisäosia (plugins/extensions/addons).
Kultainen sääntö: tiedä tilannekuva, monitoroi
Jatkuvalla kuormitustestauksella ja ennenkaikkea mahdollisimman realistisesti käyttäjän oikeita kokemia vasteaikoja (latency) mittaamalla (robotti end-to-end testeillä) varmistetaan järjestelmän ylläpitopuolella, että todelliset käyttäjän kohtaamat vasteajat pysyvät järjellisissä rajoissa. Mm. Nielsen (NNGroup) ja kumppanit ovat luoneet varsin hyvät standardit vasteajoista, samoin Googlelta on paljon suosituksia ja tutkimuksia interaktiivisen järjestelmän vasteaikojen vaikutuksesta käyttökokemuksen miellyttävyyteen ja suoranaiseen tehtävän hylkäämiseen (task “abandon”); peukalosääntöinä sivusiirtymä eli uuden sisältösivun latautuminen siten, että sivu on asettunut (“settled”) aivan max. 10 sekuntia; vasteen saaminen sivulla tapahtuvaan toimintoon max. 0,1s. Response times: the 3 important limits. Varsinainen tekninen suorituskykyskaalaus pilvessä vasteaikojen noustessa, ei pitäisi olla rakettitiedettä enää.
Kehittäjä: Auta oppilasta auttamaan itseään
Itsetarkistus-mekanismit ovat erittäin hyödyllisiä: tehtävän yhteydessä on pieni kysely (polku) jolla voi tarkistaa, onko ymmärtänyt perusidean tehtävästä. Tai tehtävä sisältää vinkit, jotka reagoivat interaktiivisesti käyttäjän vastauksiin. Tällöin oppijalla on mahdollisuus paremmin itsenäisesti korjata pienet käsitysvirheet tai alkuunpäämisen ongelmat. Oppimisen sujuvuus ei riipu joka sekunti ohjaajan läsnäolosta. Digitaalisuuden haluttu skaalausvaikutus tulee aika suurelta osin siitä, että järjestelmä vapauttaa ajasta ja paikasta, ja vastapainoksi tukee käyttäjän itsenäistä työskentelyä. Usein heikoimman lenkin ilmiö voi olla showstopperina: pieni yksityiskohta, joka lisää epävarmuutta kokeilla ja tarttua toimeen; kun käyttäjä on autettu yli pienistä alkuvaikeuksista, usein jatko sujuu paljon paremmin. Käyttäjä saa luottamuksen sekä itseensä että oppimisalustaan.
Selkeä koontinäkymä koko opetusryhmän etenemisestä
Automaattiset koontitiedot (yleiskatsaukset) opettajalle, sirpaletiedon sijaan. Opettaja saa tilanteesta riippuvan tarpeellisen tiedon, ei välttämättä jokaikistä turhaa väliaskelta mitä mahdollisesti kymmenet (tai jopa sadat) oppilaat ovat päivän aikana tehneet. Vältä järjestelmän luojana siis tilannetta, jossa järjestelmä sokeasti tekee “digiroskaamista” (digiroskaaminen tarkoittaa automaattisten ilmoitusviestien määrää, jossa ne alkavat olla enemmänkin spammiä, kuin hyödyllisiä). Arkistointi lokiin (auditointivaatimus) on eri (ja hyvä) asia, kuin pienten sirpaleviestien ylimääräinen viljeleminen. Näiden mekanismien ohjelmointi vaatii suunnittelua ja syvällistä käyttötilanteen ymmärtämistä, mutta on sen väärti.
Esimerkki hyvästä koontitiedosta
Esimerkki: jos päivän maali on, että 30 oppilasta tekee 5 tehtävää jokainen, ja näin kävikin 96%:sti, on fiksumpaa ilmoittaa yksilöidysti 4% tekemättömät tehtävät listana (syntyy 6 kpl viestejä), kuin ilmoittaa jokaisen 96% tekemät suoritukset (144 kpl viestejä, lisäksi 6 kpl tekemättömistä). Erilaisia älykkäitä filttereitä voi suhteellisen pienellä vaivalla ohjelmoida:
laske positiivisten ja negatiivisten tietojen määrä (eli eksplisiittisten tapahtumien ja niiden komplementtitapausten määrät)
mieti, voiko järjestelmä koota (grouping) mielekkäästi selkeällä lauseella isoimman osan, ja lisäksi kertoa yksityiskohtaisesti oleelliset poikkeustapaukset
jäikö joku yksittäinen henkilö selkeästi kokonaan väliin?
onko jokin tehtävä selkeästi harvemmin suoritettu loppuun asti kuin muut?
onko joku muu yhteinen selittävä tekijä nähtävissä suoritustrendissä?
