Uncategorized

WOT – konnat kuriin? (Web of Trust)

Aloin käyttää selaimessani suomalaista Web of Trust -lisäosaa. Se on mekanismi, jossa selain antaa neuvoja koskien eri web-sivustojen turvallisuutta ja luotettavuutta. WOT antaa hyvin ymmärrettävässä muodossa, nopealla vilkaisullakin arvion erilaisten linkkien perässä olevien sivustojen luonteesta: värikkäät liikennevalot muuttuvat vihreästä kohti punaista, kun kohde menee turvattomammaksi.

Todellisuushan on, että kukaan yksittäinen käyttäjä ei pysty kovin luotettavasti etukäteen arvioimaan minkään palvelun luotettavuutta. Internetissä syntyy uusia sivustoja – sekä kaupallisia että ilmaispohjalta toimivia – todennäköisesti nopeammin kuin 1 saitti sekunnissa. Isot kauppapaikat toki kaikki tuntevat: Amazon, eBay, jne. Mutta kuinka arvioida vaikkapa deittipalvelun luotettavuus? Tai uuden kivantuntuisen verkkokaupan, joka lupaisi toimittaa kätevästi ja halvalla tuotteet kotiin? Tiedon etsimisellä voi toki aloittaa, mutta ongelmaksi muodostuu yleensä joko tiedon niukkuus tai juurikin päinvastainen: hakutuloksia voi olla miljoonia.

Monet parhaimmat webin palvelut vaativat aika paljonkin yksilöllisten ja sensitiivisten tietojen antamista. Vielä muutamia vuosia sitten aika ajoin löytyi isojakin palveluja, jotka eivät esimerkiksi käyttäneet aivan perustavanlaatuista turvamekanismia: yhteyden suojausta SSL-menetelmällä. Luultavasti edelleenkin tapahtuu vastaavia laiminlyöntejä, koska monesti aivan uusimpien palvelujen taustalla on innokas mutta kokematon joukko ohjelmoijia, jotka eivät aina pysty/ehdi/tiedä toteuttaa parhaimpia käytäntöjä tietoturvallisuuden alalta. Kehittäjien pääfokus harvoin on nimenomaan turvallisuudessa. Elämme vielä samaa vaihetta kuin autoteollisuudessa 1930- luvulla: tuotteet ovat suhteellisen uniikkeja ja niiden standardisoiminen on vielä nuorta alaa; turvalaitteita ei ole, vaan jokainen tuote keskittyy ensisijaisesti olemaan ensimmäisenä markkinoilla.

WOT on erityisen kiinnostava paristakin syystä; mietin tuttavani kanssa reilu vuosi sitten vastaavaa, tosin hieman eri periaatteella tehtyä palvelua. (WOT lähti liikkeelle v. 2006 paikkeilla). Toinen syy miksi WOT kiinnostaa, on että sillä on potentiaalia tarjota todellista lisäturvaa internetin käyttäjille. Teknologiaa on suitsutettu erittäin merkittävänä keksintönä. Se tuskin on ensimmäinen yrittäjä, eikä viimeinenkään. WOT on valinnut teknologiakseen menetelmän, jossa avoin yhteisö (rekisteröityneet käyttäjät) vaikuttavat voimakkaasti turvallisuusarvosanaan. Toisinsanoen jokainen meistä netin käyttäjistä voi rekisteröityä ja alkaa antaa arvioita omien kokemustensa perusteella.

Kun suunnittelimme löyhästi ideatasolla vastaavaa palvelua, lähdimme siitä, että yritykset saisivat luotettavuussertifikaatteja todellisen auditoinnin (toiminnan tarkastuksen) kautta: yrityksen sekä virtuaalinen että fyysinen puoli tarkastettaisiin, suunnitelmat käytäisiin läpi, ja tämän perusteella yritys lunastaisi tietoteknisen laatusertifikaatin. Tässä on tietenkin yksi iso ongelma: skaalautuvuuden puute. Kun yrityksiä on kymmeniä miljoonia, ja hyvässä lykyssä auditointeja tulisi tehtäväksi kymmeniä per päivä, sertifiointeja tekevä yritys tarvitsisi paljon resursseja. Tosin, mikäpä siinä! Sehän olisi loistava juttu. Mutta jos pidemmälle miettii, niin sertifiointi luultavasti uusittaisiin muutaman vuoden välein, jonka välissä kepulointia yrittävä, huijarifirma voisi jo tehdä vaikka mitä. No, tähän tulee puuttua tietenkin lain suomin valtuuksin; eikä WOT:nkaan suositus poista mitenkään huijareita, mutta se antaa webin käyttäjille voimakkaan ennakkovaroituksen näitä yrityksiä vastaan.

WOT on siis ikäänkuin netin yhteisöpohjainen poliisi: uutta liiketoimintaa suunnittelevat tietävät, että ainakin osa nykypäivän internetin käyttäjistä ajaa selaimessaan tuota apuria, ja jos massat ovat sitä mieltä, että liiketoiminta haiskahtaa, helpdesk ei vastaa, tai yrityksen toiminta on muuten tökeröä, niin se tulee taatusti menettämään asiakkaita.

WOT löytyy kaikille selaimille, parhaiten Googlettamalla: “Web of Trust”, tai suoraan heidän kotisivuiltaan www.mywot.com

Uncategorized

Sijoittajan tietopaketti

Alkuun rehellinen tunnustus: en omista osakkeita. Toimin vain yleisenä pohdiskelijana, ja kaupallinen koulutukseni on melkein minimissä. Opiskelen teknillisessä yliopistossa tietojenkäsittelyä, ja yritän valmistua vuoden 2014 kieppeillä. Työkokemukseni on 10 vuotta IT-alalta. Joskus “pikkuisena” tein pari tuhatta markkaa KOP:n osakkeilla – fakta, joka hymyilyttää, kun luin kauppatieteiden professori Puttosen historiaa.

Olen siis korkeintaan hieman luotettavampi kuin 64… tai sanotaan, 8 treenaamatonta simpanssia, joiden annettaisiin kirjoitella tällaista vastaavaa raporttia täysin satunnaisesti. No, sijoitusalalla tällainen luotettavuustaso ei ole täysin odottamatonta. Monenlaista neuvoa tulee vastaan, ja tärkeintä kenties on kehittää omaa kriittistä ajattelua ja talouden rakenteiden (epä)loogisuuden ymmärtämistä.

Katselen Googlen Finance -palvelussa pitämääni leikkiportfoliota. 5 tekno-osaketta ja 4 muuta, yhteensä yhdeksän kandidaattia, on yrittänyt pitää rahan arvon kohdallaan – tai mielellään siis parantaa sitä. Hajautus on ollut varsin heikko; moderni portfolioteoria neuvoo sijoittamaan noin 50 osakkeeseen, mikäli riskin haluaa pienentää järkeväksi.

Ensimmäinen huomautus: olen syöttänyt vain kahdesta osakkeesta simuloidut ostot, joten käytännössä kaikki salkkuni tunnusluvut heijastavat vain noiden kahden tapahtumia. 🙂 Note to self: RTFM.

Toisaalta, kannattaa tietenkin kysyä, kuinka paljon tuotto-preemiota haluaa riskin kustannuksella? Monet sijoittajat painottavat varainhallinnassaan osakkeita vain esimerkiksi 20-30% verran, jolloin niiden riskin voi antaa olla korkeampi.

Piensijoittajalle tuntuisi olevan muutama intuitiivinen neuvo: sijoita penniosakkeisiin, koska todennäköisesti niiden muutosnopeus on suurempi. Älä kuitenkaan pistä rahojasi kiinni aivan pahimpiin penniosakkeisiin, jotka ovat mataneet muutaman rahayksikön sadasosan tasossa vuosikausia – ne tuskin sieltä koskaan enää ylöspäin pomppaavat (toki poikkeuksia voi olla aina!) Klassinen neuvo on, että kannattaa sijoittaa toimialoihin, joiden toimintaa jollain tapaa ymmärtää – osaa siis lukea muutakin kuin tasetta ja tuloslaskelmaa. Kolmas neuvo: jos olet ihan tosissasi, niin lukaise Kauppalehden online-versiota, Talouselämää, ja esimerkiksi Puttosen Vesan kirjoja tai artikkeleita.

Tieto yleisesti auttaa sijoittamisessa. Tietoa on monenlaista; osa siitä on itse asiassa spekulaatiota ja huhua – eivät nekään ole hassumpia, jos niiden alkuperästä tietää jotain. Täysin tuntemattomien huhuilut kannattaa jättää omaan arvoonsa, koska ei voi koskaan tietää onko näillä jokin suuntaava tarkoitus, esimerkiksi luoda painetta myydä, tai vastaavaa. Voimakkaat, erityisesti valtamediaan päässeet huhut voivat muokata markkinoiden käyttäytymistä lyhyellä varoitusajalla – samoin todelliset uutiset.

Ammattisijoittajat yleisesti tykkäävät verkottua keskenään, esimerkiksi Reutersin ja muiden tietotalojen myymissä  ammattisijoittajien työkaluissa on pikaviestimiä ja muita verkottomista edesauttavia toimintoja. Nopeus, turva ja tieto keskustelukumppaneista edesauttaa päätösten tekemistä.

Sijoittajia on hyvin monenlaisia. Day-traderit sijoittavat hektisellä tahdilla, usein automaation (“robotin”) avustuksella, ottaen hyödyn irti kenties useiden maiden pörssien päivänsisäisistä pörssikurssien vaihteluista. Näillä on usein (muttei aina) isompi portfolio hallittavana. Kestävään vaurauteen ja sijoitukseen erikoistuneet sijoittajat usein käytännöllisellä ja rauhallisemmalla tyylillä; aikajänne on ainakin useita vuosia, usein esimerkiksi 5-10 vuotta. Sijoitettavana voi olla tuleva perintö, tai muu suvussa (tai perheessä) kulkeva varallisuus. Eettiset sijoittajat (jos todellisesti ovat muista eroava porukka) sijoittavat kohteisiin joiden uskovat olevan erityisen “vihreitä” ja eettisesti kestävällä pohjalla. Satunnainen sijoittaja sen sijaan voi saada innostuksen spontaanisti, ja sijoittaa esimerkiksi puoleksi vuodeksi, tai niin pitkäksi aikaa kuin kurssikehitys näyttää hyvältä.

Sisäpiiritieto on  erikoinen tapaus sijoittamisessa. Lyhyesti sanottuna se tarkoittaa, että on rangaistuksen uhalla laitonta käyttää tietoisesti tai sattumalta tietoonsa saaneita julkistamattomia yritystietoja julkisten (listattujen) yritysten osakkeiden kaupankäynnissä. Maksimirangaistus tätä kirjoittaessa (2011) Suomessa on neljä vuotta vankeutta. Sisäpiiritietoa on kaikki suoraan tai epäsuorasti, kirjallisesti, suullisesti tai muussa muodossa saatu tieto, jota ei ole julkistettu ja joka koskee yrityksen taloudellista tilaa, sen tulevaisuuden näkymiä, ja vastaavaa. Toisinsanoen: jos tiedät jotain, jota muut sijoittajat eivät tiedä, se on sisäpiiritietoa. Joitakin lievennyksiä ja poikkeuksia tähän sääntöön on – ja käytännöt vaihtelevat myös maakohtaisesti.

Osakkeita hankitaan, tai niiden omistajaksi voi päätyä, muutamalla eri tavalla. Tyypillisintä lienee sijoittaa itse pankin tai muun varainhoitolaitoksen kautta. Sijoittaja voi avata pankeissa tietoverkossa käytettävän sijoittajapalvelun, jossa ostoja ja myyntejä voi tehdä itse, ilman välikäsiä. Jos sijoitettaa varallisuutta on enemmän, voi olla järkevää hankkia neuvoja yksityisiltä tai pankkien sijoitusneuvojilta. Osakkeita voi hyvässä lykyssä myös saada esimerkiksi perintönä, tai maksuvälineenä. Tosin kannattaa muistaa (erityisesti kun niitä ottaa maksuvälinemuodossa), että osakkeiden arvon vaihtelu on rajumpaa kuin useimpien valuuttojen.

Tuloslaskelmia ja taseita kannattaa opetella lukemaan. Muutakin tietoa on saatavilla, paljon: esimerkiksi kotimaassa Talouselämä-lehti tuottaa tunnuslukutietoa puristetussa muodossa, analyysien kera. Muita tietolähteitä ovat esimerkiksi Morningstar.fi, Kauppalehti, Tietoviikko – muutamia mainitakseni. Isoimmat sanomalehdet myös tuottavat painetussa muodossa (päivän myöhästyneenä) pörssikurssit. Jos haluaa neuvoja sijoituksilleen, niin suosittelen vähintään 20-30 vuotta alalla olleita vakiintuneita sijoitusneuvojia – löydettävissä esimerkiksi hakusanalla ‘sijoitusneuvontaa’ elektronisista hakemistoista. Yritysten taustat voi tarkistaa Yritystietojärjestelmästä (www.ytj.fi)

Pikatietoa näistä voi katsoa todella kätevästi – jälleen; mitä enemmän taustatietoa ja osaamista on yleisesti taloudesta, sitä hyödyllisempää nopeatkin tiedonmuruset ovat. Täysin tottumattomalle silmälle luvut eivät juurikaan paljoa sano, paitsi ehkä liikevaihto ja voitto.

Uncategorized

Nokia, muutokset ja myrskyt – 1.

Kauppalehti kirjoittaa (ke 1.6.2011) Nokian synkistä tulevaisuuden näkymistä ja johtajien persoonasta. Osakkeenomistajat eivät ole olleet aikoihin tyytyväisiä yrityksen osakkeen hintakehitykseen.

Kävin eilen ajelemassa iltasella Keilaniemen tienoilla, kamera kädessä. Oli sattumalta uskomattoman kaunis auringonlasku, josta otin tusinan kuvaa. Mietiskelin yrityksen menneisyyttä ja tulevaisuutta. Toimitilat olivat hiljaiset, parkkipaikalla muutama auto – jotka eivät välttämättä edes olleet nokialaisten.

En ole koskaan ollut itse töissä Nokialla. Moni tuttava on; teekkareille tuttu kesätyöpaikka, ja monille ovet ovat avautuneet diplomityön kautta pidemmälle uralle. Keilaniemi on kivenheittämän päästä Otaniemestä, Aalto-yliopistosta (joka kyllä vielä tunnetaan paremmin Teknillisenä Korkeakouluna 🙂

Stephen Elop aloitti yrityksen toimitusjohtajana syyskuussa 2010, joten nyt hänellä on takanaan noin 3+5 kuukautta. Jorma Ollila on edelleen hallituksessa ja esiintyy ainakin isoissa julkisissa tiedotustilaisuuksissa. Osakkeenomistajat ovat luonnollisesti olleet erittäin pettyneitä, ainakin ne jotka hyötyvät kurssin noususta, eikä sen laskusta. Kesäkuun 2000 huippulukemista (58 euron tietämillä) kurssi on tullut roimasti alas, pysytellen suurinpiirtein 17-18 euron kieppeillä, mutta nyt aivan viimeaikoina romahtanut noin 6.5 euroon. (Perjantaina 3.6.2011, helatorstain jälkeisenä päivänä, ennätyspohjat 4.494€)

Jos pelkästään uutisia lukemalla tuntisi Nokiaa, niin tilanne näyttäisi hurjan huonolta: irtisanomisia, henkilöstön ulosmarsseja, johtajavaihdoksia, tuotefloppeja, osakekurssi matanut koko vuosikymmenen, jne. Moni kysyisi, miten kumman lailla yritys on kyennyt ylipäätään elämään ja miten se oikeastaan voi? Vieläkö se elää? Mitä Nokian dream-teamista on jäljellä? Vanjoki sai potkut, Ollila ei ole enää yrityksen operatiivinen keulahahmo.

Tottahan toki Nokia elää ja menee eteenpäin. Taustalla on kuitenkin paljon laajempi kokonaisuus, eikä mielestäni ole syytä heittää kirvesta kantoon aivan suotta.

Puhelimet ovat tietyllä tapaa saavuttaneet kypsyyspisteen. Niissä on nykyään tietokoneiden tavoin keskusmuisti, tallennustilaa monia gigatavuja, 3-ulotteisen grafiikan mahdollistama kiihdytyspiiri, kunnon äänet, kirkas ruutu, hyväresoluutioinen digikamera. Mutta paljon on vielä keksittävänä ja toteutettavana: Mm. Anssi Vanjoki antoi City-lehdelle teknotestamenttinsa, näkymänsä puhelimien seuraavan 10 vuoden kehitysnäkymiin.

Nokialla on keskeisiä haasteita seuraavien vuosien aikana:

  • hyppy Windows Mobile Phone -käyttöjärjestelmään
  • käytännössä jonkinlainen vastuu Symbianin yliheittämisestä Accenturelle
  • tuottavuus: raakaa laskentaa, haaste pitää laadukkuus matalan hinnan ohella
  • parhaiden avainhenkilöiden houkuttelu yritykseen
  • kehittäjäkunnan ja yrityksen symbioosin vaaliminen
  • markkinointi ja brändin vahvistaminen
  • erottautuminen kilpailijoista, joka on tullut vaikeammaksi!
Mobiilimaailmassa tullaan näkemään muutoksia mm.:
  • puhelimien kyvyssä ottaa vastaan komentoja monilla eri tavoilla; mm. puheella
  • ehtopohjaisten automatisoijien esiinnousu (avustajat, agentit)
  • paikkatiedon todellinen hyödyntäminen
  • puhelinten kyvyssä yhdistyä muuhun viihde-elektroniikkaan vaivatta
  • langattomuuden lisääntymisessä
  • akun eliniän kestävyyden parantumisessa
  • kolmannen maailman (Afrikka) matkapuhelinpenetraation parantumisessa
  • kapasiteetin kasvussa (muisti)

Standardisointia ja avoimuutta kannattaa syleillä – se on osasyy, miksi Android kiihdytti kuin 16-pyttyinen Bugatti ohi Porschen pitkällä matkalla: Linuxin päälle kehitetty mobiilikäyttöjärjestelmä, hyvin avoimella lisenssillä, levisi kulovalkean tavoin. Samoin levisi kipinä kehittäjien keskuuteen tehdä Androidille sovelluksia. Symbian-kehitys oli pitkään aika raskasta, joka tarkoitti että vain erittäin pitkälle koulutetut/kouluttautuneet ohjelmoijat kykenivät tekemään alustalle ohjelmistoja. Voin sanoa sen henkilökohtaisen kokemukseni perusteella, että vaikka jaksan yleensä tietotekniikan äärellä näprätä pitkällekin, niin Symbian-ympäristön asennus jäi tekemättä.

Androidin etuna on yksinkertaisuus – ja ainakin ensimmäisinä vuosina myös uutuudenviehätys. IT-alan viidakon laki sanelee, että järjestelmän pitää olla riittävän “hot” että se saa nuorten ja osaavien kehittäjien huomion. Toisaalta järjestelmän pitää olla voimakas, eli sen päälle on kyettävä rakentamaan todellisia hyöty- ja hupiohjelmia. Pelit vaativat paljon tehoa itselleen. Jos alusta vie jo suuren osan laitteiston prosessointitehosta, pelikehitys hankaloituu. Toisinsanoen elegantti, viimeistelty ja optimoitu alusta on jatkokehittäjien mieleen.

Hyvin harva suljettu järjestelmä pärjää nykypäivänä; lähinnä näen kaksi tulevaisuutta suljetuille:

  • käy hyvä tuuri ja kuluttajakehittäjät repivät systeemin auki (kertoen vanhanaikaiselle johdolle, miten nykyään toimitaan), tai…
  • se huonompi vaihtoehto, jossa tuote on niin hapan ja sisäänpäin kääntynyt, että se ei kiinnosta enää ketään.

Avoimuus on voimatekijä jota Nokia kiistämättä laiminlöi pitkään; sen yrityskulttuuri näytti ulospäin kehittäjille yhtä auliilta ja mukavalta kuin aikoinaan Posti-laitoksen: “käytös on kuin keisarista seuraavana olevan”. Siihen aikaan Nokia olikin pioneeri, ja oli tärkeää luoda oma voimakas toimintatapa. Todennäköisesti avoimuutta pelättiin osittain turhaan, ja se rinnastettiin piratismiin. Nykyään kehitysjohtaja Henry Tirrin myötä powerpoint-slideissa on jo vuodesta 2007 ollut avoimuus yhtenä tärkeänä kulmakivenä yrityksen toimintatavoissa. Tirri tulee akateemisesta maailmasta, taustallaan pitkä ura tutkijana.

Yrityksellä on edelleen erittäin hyviä (ja runsaasti) visioita mobiilimaailman tulevaisuudesta: esimerkiksi todellisten paikkatietoa hyödyntävien kätevien ohjelmien ja palvelujen maailma on vasta aukeamassa silmiemme eteen. Näillä vesillä tosin joudutaan surffailemaan varovaisesti, jo monimutkaisista tietosuojasäännöksistä johtuen. Nokian ideoista voi lukea mm. yrityksen teemasivulta “The Way We Live Next”.

Jokainen yritys kokee myrskyjä historiansa aikana. Tärkeintä on vain, että takatutka on yhtä hyvässä kunnossa kuin etututka: näistä pitää oppia. Liiat selittelyt tosin eivät imartele kuluttajia, sijoittajia tai muita sidosryhmiä, mutta asiat kannattaa ruotia läpi perinpohjaisesti yrityksen sisällä. Nokia, kuten monet suuret yritykset Suomessa, on renovoitu moneen kertaan rautaisella kädellä. On helppo unohtaa, että aivan alunperin Nokian juuret ovat 1800-luvun keskivälin ja loppupuolen sahateollisuudessa, jonka jälkeen se on ollut monialayritys, ja lopulta jalostunut nykyiseksi mobiilimaailman jättiläiseksi.

Nokialla oli aikoinaan myös mielenkiintoinen “ongelma”: liikaa rahaa. Yritys oli erittäin hyvässä tuloskunnossa, ja kvartaali toisensa jälkeen, vuodesta toiseen se takoi erittäin kovaa tulosta. Kassaan tuota ylimääräistä rahaa ei kannata jättää mätänemään, vaan yrityksien johtajien tuntema mantra on investoida uuteen teknologiaan, prosesseihin, tai laajentua uusille markkinoille esimerkiksi yritysostojen kautta. Investointivimmassa tosin voi mennä siihen vipuun, että käteen jää kallis viisikko halpoja kortteja, ja muutaman kierroksen jälkeen ei olekaan enää panoksia pelata peliä. Teknologiastrategia on haastavaa, osaksi siksi että sen lopullinen tarkoitus on ymmärtää ihmisten (markkinoiden) tarpeita ja käytöstä.

Ongelmana monesti tuntuu olevan se, että kultaisia lypsylehmiä jäädään kaitsemaan liian pitkäksi aikaa – ei uskalleta jo etukäteen taklata orastavia ongelmia. On turvallista tehdä kosmeettisia muutoksia ja verhota niitä hienoihin lyhenteisiin. Tietenkin pioneereilla tuo konservatiivisuus on aika ymmärrettävää, koska ne ovat usein saavuttaneet selkeän kaulan kilpailijoihin ja niillä on tietyllä tapaa varaa harkita seuraavaa siirtoa rauhassa. Tietotekniikka ja mobiilimaailma on tietyllä tapaa erittäin voimakkaasti sidoksissa trendeihin ja ilmiöihin maailmanlaajuisessa skaalassa; siinä missä ennen yritys teki ja kuluttajat ostivat, nykyään voitaisiin paremmin puhua molemminpuoleisesta kehityskeskustelusta.

Parikymmentä vuotta sitten puhelimen tärkein ja melkein ainoa toiminto oli toimia äänen välittäjänä. Keskustelun syntyminen tuttavan kanssa oli pieni ihme, ja puhelimen uutuusarvo oli aivan eri luokassa. Puhelinsuunnittelussa oli keskeisinä haasteina esimerkiksi antennin suunnittelu, puhelimen keventäminen, virrankulutuksen pienentäminen, ja kestävän rakenteen muovaaminen. GSM:n myötä tuli mukaan huomattavasti enemmän ajettavaa ohjelmakoodia, koska vastoin kuin NMT-verkossa, GSM:ssä käytettiin tiedon salakirjoitusta ja parannettiin näin kuluttajien yksityisyyden suojaa. Itse asiassa NMT-verkossa oli mahdotonta luvata kuluttajalle yksityisyyttä: verkko toimi kuten normaali radio(yhteys), jossa sopivalle taajuudelle virittymisen jälkeen saattoi kuunnella keskusteluja.

Nykyään todennäköisesti enemmän käyttöminuutteja päivässä tulee esimerkiksi viihdekäytölle, webin selaamiselle, ja asioiden hoitamiselle. Puhelin on varsinainen yleisapuri; tietokone, sihteeri, videokamera, pelialusta, kalorilaskuri, uutisportti, ja mitä ikinä oikeastaan ohjelmoijat keksivät tehdä.

Miksi jotkut mallit menestyvät ja toiset eivät? Kysymys lienee jonkinlainen mysteeri isoillekin pelureille. Esimerkiksi Apple on saanut kulttimaineen, joka näkyy myös yrityksen osakkeen rakettimaisessa 10 vuoden nousussa. Yrityksen tuotteisiin liitetään korkean statuksen, viimeistelyn, hienon muotoilun, kestävyyden, helppokäyttöisyyden ja todellisen innovatiivisuuden mielikuvat. Apple on brändimestari. Niin on Nokiakin. Monissa maissa ei ainakaan ennen edes puhuttu kännyköistä, vaan puhuttiin nokioista. Erisnimi on rinnastettavissa puhelimeen.

(jatkuu osassa 2…)