Discovery!!!

Reading Time: 1 minute

I chased this one for 10 minutes in a flea market this morning. It was such a pleasure to get my hands on this Drucker classic. The Age of Discontinuity is written in 1968, and it contains interesting references to the year 2000 – but more than that, it contains ageless ideas about change itself.

Päivä, jona lähdin Facebookista

Reading Time: 4 minutes
Image representing Facebook as depicted in Cru...
Image via CrunchBase

Unohda syanidi ja Niken lenkkarit. Unohda höpinät täysin uudesta elämästä. En kehota hyppäämään toisille planeetoille, mutta kerron omasta kokemuksestani, nimittäin Facebookista irtautumisesta.

Tässä tulee pohdintani syistä ja seurauksista, joka Facebookin tilini lopetus saivat aikaan.

Mikä mätti?
Facebookissa viimeinen tippa oli oikeastaan se, kun eräänä hieman kiireisempänä hetkenä olisin halunnut nähdä ottamani videon – siis sellaisen, jonka piti löytyä omalta Facebook-tililtäni. En sitten millään onnistunut löytämään tätä. Facebookissa on aikojen alusta saakka ollut jotain gagamaisen ärsyttävää, joskin sama rohkea asenne on ilmeisesti myös menestyksen takana. FB ei kunnioita vanhoja tietojenkäsittelyn parhaita käytäntöjä. Se luo lähes kaiken uusiksi.

Siis pieni post-mortem analyysi päätöksestäni: isoimmaksi ongelmaksi koin akuutisti Facebookin oman tiedon hajanaisuuden ja mahdollisen tietoturvattomuuden; mutta sitäkin suurempi ajotekijä oli ajankäytöllinen.

Ei pelkästään Facebookin aiheuttama elämänmuutos..

Optimoin elämää muutenkin näinä aikoina; aloitin juuri dieetin, aloitin samana vuonna hölkkäämisen uudestaan (300km vuodessa) ja sain poikalapsen.

Kaikki asiat tietyllä tapaa hakivat huomiota, vaativat myös ajankäytöllistä uudenlleensuunnittelua. En kokenut että Facebookille omistettu aika olisi varsinaisesti sen arvoista.

Valvontakomission tutkintapöytäkirjasta:

Pääasiallisena eroamissyynä epäilty on todennut olevan pitkäaikainen tyytymättömyys ja tarkoituksettomuuden häilyvä epäilys; myös inspiraatio kääntää uusi sivu virtuaalielämässä, etsiä uusia elämänmuotoja ja rohkeasti mennä sinne minne harva HTTP-protokollaa käyttävä selaaja on ehtinyt.

Ja toki karsastan lievästi panopticon -tyyppistä tiedon “hubia”, jonne kaikki ajatukset, mielipiteet, keskustelut, huumori, kritiikki ja sen sellainen kohdistuu. Pidän enemmän Internetin hajautetusta luonteesta, vaikka se tarjoaisi todellisuudessa vain ohuen lisäkilven orwellilaisuutta vastaan. Hei! Elän Suomessa – maassa jossa Kansaneläkelaitos tietää varmasti enemmän jokaisesta kansalaisesta kuin J. Edgar Hooverin hallintokoneisto omana aikanaan.

Facebook menee tavallaan tahtomattaan askeleen pidemmälle; on omituista, että yhden valtion lain alla operoiva yritys tietää niin valtavasti satojen miljoonien ihmisten elämästä – yksityiskeskusteluista, suhteista, ajatuksista, elämän rytmistä.

Ongelmaksi ei ehkä niinkään nousisi itse teknologian “oikeinkäyttö” – ts. jos sosiaalisen median jätit kertoisivat reilusti mitä tietoja keräävät, ja mitä ne tiedoilla tekevät. Mitä pienempi yritys, luulisi, että sitä tiukempaa periaatteessa tietoturva on, koska kasvottomuutta ei pääse syntymään – ihmiset tuntevat olevansa toisilleen vastuussa asioista.

Ongelmaksi mielestäni nousee, kuten aikoinaan ensimmäisten tietokonevirusten tapauksessa, se, että niihin jää bugeja; virheitä. Viruksia ei usein suunniteltu olemaan haitallisia, mutta ohjelmointivirheiden vuoksi ne tekivät todella isoja mokia, jotka aiheuttivat joissain tapauksissa satojen tuhansien tuntien ylimääräiset työt jälkien siivouspuolella. Sosiaalisen median tietokannat lipsuvat todennäköisesti osittain vääriin käsiin, tai niihin pääsee tekemään tietokyselyjä sellaiset tahot joilla ei tuota oikeutta pitäisi olla. Roiskuu kun rapataan.

Vaikken ole enää oikeasti edes kovin paranoidi, mitään lähellekään sitä mitä olin joskus tietoturvatietoisuuden huippuvuosinani, silti Facebook pistää selkäpiin kylmimään jos sitä riittävästi miettii. Oikeastaan: jos siitä riittävästi sattuu tietämään. Harva tietää. Useimmille se on vain harmiton Facebook.

Osa nuorista ei enää edes tiedä, että Internet on jotain muuta kuin Facebook – siis oikeasti. He luulevat että nämä kaksi asiaa ovat synonyymejä toisilleen; että Internet on tuo jännä sosiaalinen portaali, jonka kautta hoidetaan kaikki asiat.

Seuraavaksi?

Aionko hypätä Google+ :an päivittäiseksi käyttäjäksi? En näillä näkymin. Haluan kokea sen uutuudenviehätyksen, joka jakamattomuuteen ja “pienuuteen” liittyy. Ehkä kuuntelin liikaa Vesa-Matti Loirin Elegiaa. Tai ehkä vain kaipaan vaihtelua.

Toki pysyn ajan hermolla ja tutkin IT-maailmaa, ehkä vieläkin intensiivisemmin kuin ennen. Facebook vei arviolta tunnin, pari joka päivä, aika säännöllisesti. Se oli kuin radiokanava, tosin radiota voi aidosti pitää passiivisemmin taustalla – se ei kuluta aivoviipaleita juuri nimeksikään.

Miten Facebookin jättäminen vaikutti päivittäiseen rytmiin ja tekemisiin?

Edelleen olen aktiivisesti IRC:ssä, jossa tietty kaveriporukka kahdenkymmenen vuoden takaa kokoontuu 24/7 ja tuskin koskaan tätä kokoontumista jättääkään lopullisesti. Kanava on kuin olohuone, siellä kuunnellaan enemmän kuin keskustellaan, ja katsellaan miten keskustelut etenevät, heitetään oma kommentti väliin, kysäistään, provosoidaan, nauretaan ja jaetaan tietoa. Iso digitaalinen löhöily-beanbag, vailla maiden välisiä rajoja.

Etsin merkkejä kotoa; muuttuiko jokin täällä? Työpöytä? Epäreilua vertailla juuri nyt, meillä oli juuri pojan ensimmäiset nimpparit, ja kaikki on vielä tip top. 🙂 Se on tosi siisti tällä hetkellä, vain pari kirjaa ja muutama paperi (vs. normaalisti voisi puhua pöydästä paperinkannakkeena). Facebookin mahdollinen kaotisoiva vaikutus jää testaamatta tältä erää.

Ajankäyttö? Kirjoitan ja luen enemmän. Ainakin hitusen. Tekstin luontia ei keskeytä jatkuva pieni tilapäivitysten inspiroima pälyily, kun ei “ole mitään minne mennä”. Kai tämä on jotain vastaavaa kuin taloudessa on niukkuus; nyt vaeltelevan mieleni pahin sudenkuoppa on pysyvällä kannella peitelty. Kun ei ole millä mällätä, tehdään itse. Niinpä tuotan siis tekstiä tässä tapauksessa.

Kirjojen lukemiseen paneutumisesta olen oikeasti ylpeä. Ehkä se on ollut hieman katoavaa kansanperinnettä omassa elämässäni ajoittain. Treenaan taas aivojani lineaariseen omaksumiseen; se on kuin kävisi dojolla harjoittamassa liikesarjaa kurinalaisesti. Ei, en osta lukulaitetta – katselen vielä kuollutta puuta toistaiseksi. Ensimmäisinä viikkoina paneuduin oman alani saloihin. Kirjastosta kotiin lähtivät Jussi Pekka Kasurisen loistava “Ruby on Rails -ohjelmointi”, Cem Kanerin ja kumppanien “Lessons learned in Software testing”. Tuttavalta sain omakseni kopion Martti Launosen ja Jukka Viitasen “Hubconcepts” -kirjasta. Sen lisäksi muutamia muita, ihan vain varmuuden vuoksi.

Rubyn parissa ähersin yhden päivän ja illan melkein kokonaan, ja palkinnoksi ensimmäinen RoR -ohjelma pyörähti omalla koneellani. Olin siitä varsin tyytyväinen, nimittäin koko tuon alustan läpikäyminen ja asennus ei ollut ihan yksinkertaisimmasta päästä.

Summa summarum: elämä jatkuu. On liian aikaista vetää vielä lopullisia johtopäätöksiä vaikutuksesta.

Best use for a planar 890..960 MHz antenna?

Reading Time: 1 minute

All your ideas belong to here. That’s a Huber’n Suhner planar antenna, wall-mountable, for
the 890..960 MHz band. Shoot!

Any ideas would be welcome.

This particular item was one of the most interesting pieces of hardware found in the corridors of Aalto computer science building. There’s a table in the corner of the local library, where departments and individuals can place abandoned stuff. I occasionally drop in and check what’s there on offer.

This time I found three large(ish) printers, but they somehow spelled “trouble”. I thought I’d just end up with 25kg of trash if the printer doesn’t work.. so the antenna seemed wiser choice.

I wonder what this has been used for in the past?

MB-Expo 2012: heikko esitys!

Reading Time: 3 minutes

Odotin paljon Mercedes Benz -expo 2012:lta. Helsingin Jäähallissa järjestetty tapahtuma houkutteli erityisesti uuden A-mallin esittelylupauksilla.

Mercedes-Benz
Mercedes-Benz (Photo credit: Wikipedia)

Meno paikanpäälle sujui hyvin, kunnes oltiin 200 metrin päässä jäähallista. Ruuhkautuminen pysäytti etenemisen melkein kuin seinään. Jäähallin ympäri kiersi hitaasti ja rauhattomasti etenevä autoletka, jossa tehtiin ajoittain nopeita irtautumisia ja toisinaan kiilattiin sisään letkaan puoliväkisin. Kaikki etsivät parkkipaikkaa. Yhden parkkialueen ohiajon vuoksi oma parkkeeraus kesti noin 30 minuuttia.

Sardiinipurkkimeininki hirvittää allekirjoittanutta.

Tässä vaiheessa, erityisesti kun taivaalta vihmaisi koleaa syyssadetta, tuntui ensimmäisen kerran siltä, että oikeastaan olisi ollut viisampaa jäädä kotiin. Autojonossa eteneminen tosin ei olisi sitä kovin helposti sallinut; liikkumatilaa ei yksinkertaisesti ollut, kun jono oli riittävän tiivis. Nordenskiöldinkatua pääsi länteen kohtuu hyvin, mutta itään päin meno oli alle kävelyvauhtia. Pohjoiselle Stadiontielle kääntyviä oli noin 150 metrin mittainen letka, aina jäähallin edustalle saakka.

Kun auto oli jätetty parkkiin, ja Jäähallin edustalle oltiin päästy kävellen, seuraava ilmoitus koski sisällemenoa: sisällä oli niin paljon ihmisiä, ettei uusia enää otettu.

Jonotusta MB Expo 2012:een

Ovelle muodostui noin 100 -metrinen jono. Hetkonen?! Mersu on aiemmin tuonut mieleen asialliset järjestelyt, luxuksen ja jämäkkyyden. Nyt alkoi tuntua meno kalamarkkinoilta. Onneksi viereinen kahvila Helsinki pelasti.

Odotellessa pahimman ruuhkan purkautumista espresso virkistää Cafe Helsingissä Urheilukadulla.

Sinne siis katselemaan patsastelua ja kaoottista, toisinaan vaarallisen näköistä liikennettä. Kofeiinia kurkkuun, pari lehteä, loistava Enbusken artikkeli, ja siitä motivoituneena jatkamaan jonotuskohellusta.

Noin 1:30h kotoa lähdön jälkeen oltiin vihdoin sisällä Jäähallissa. Tiukkaa tungosta, ihmiset kiersivät katselemassa muutamaa klassikkoa, mm. vuoden 1939 MB 170V:tä. Jonkinlainen pakotettu kiertosuunta olisi ehkä toiminut, sillä nyt törmäilyjä tapahtui jatkuvasti. Tila oli oikeasti varsin ahdas. Tilannetta ei juuri parantanut se, että ulkoa sateesta sisälle tulevat toivat kosteutta tilaan.

Lastenvaunuilla liikenteessä olevia oli yllättävän paljon, olihan tapahtuma profiloitu koko perheelle sopivaksi. Miksi? Sekä vaunuilijoilla, monilla lapsilla että vaunottomilla oli kireän näköisiä ilmeitä, kun muutenkin ahtaissa väleissä yritettiin navigoida vaunujen edestä pois. En toisi omaa vaunuikäistä lastani tällaiseen tapahtumaan – mielestäni se tarjoaa oikeasti harvinaisen vähän alle 3-vuotiaille.

Mikä meni vikaan? Olin hyvällä tuulella, odotin paljon messuilta, ja en osannut lainkaan arvata tällaista floppia. En silti voisi hyvällä tahdollakaan sanoa, että messut olisivat olleet hyvin järjestetyt. Antaisin maksimissaan 2/5 tähteä tästä esityksestä. Se on todella harmi; Mercedes Benz ei ansaitse sitä autona.

Se, missä mielikuvani messuista pahiten onnahti todellisuuteen verrattuna oli se, etten päässyt yhdenkään MB-edustajan kanssa juttusille. Arvontalomakkeita tuputettiin kiitettävästi, mutta lähdin messuille nimenomaan kyselemään ja tutkimaan uutta A-mallia. Halusin tietää siitä kaiken, kysellä tyhmiä, arvuutella tulevaa, ja ihastella uutuuksia. Olisin mielelläni antanut tuon A:n lumota itseni. Tuntui, kuin uutukainen ei olisi sittenkään ollut tapahtuman vetonaula. Itse asiassa näin jälkikäteen pohdittuna tuo vetonaula ikäänkuin puuttui; oli ruokakojuja, Haloo Helsinki veti kivan esityksen, muutamat firmat mainostivat omilla ständeillään, mutta missä oli shown vetonaula?

Vilpitön pyyntöni järjestäjille MB Expo 2013 varten: tutkikaa, mikä meni pieleen. Uskon, etten ole yksin pettymykseni kanssa. Muuttakaa mitoitusta siten, että kaikilla on kivaa olla paikan päällä. Miettikää ihmisten liikkumista, sen mahdollista ohjausta, ja kaikin puolin parkkeerauksen, sisäänpääsyn ja muiden oleellisten asioiden resurssointeja.

Showroom-shinea ei puuttunut; autot olivat silmälle iloksi, mutta ne jäivät sisällöltään hyvin etäisiksi. Expo jätti siis kävijän suhteellisen kylmäksi. Uskon, että loppupeleissä varsin pienillä viilauksilla ja sopivilla tiloilla tapahtumasta saadaan huomattavasti kiinnostavampi.

Parempaa expoa odotellen,

Jukka

Reading Time: 1 minute

A fine example of the problems of monetizing in the age of digitization.