Uncategorized

Päivä, jona lähdin Facebookista

Image representing Facebook as depicted in Cru...
Image via CrunchBase

Unohda syanidi ja Niken lenkkarit. Unohda höpinät täysin uudesta elämästä. En kehota hyppäämään toisille planeetoille, mutta kerron omasta kokemuksestani, nimittäin Facebookista irtautumisesta.

Tässä tulee pohdintani syistä ja seurauksista, joka Facebookin tilini lopetus saivat aikaan.

Mikä mätti?
Facebookissa viimeinen tippa oli oikeastaan se, kun eräänä hieman kiireisempänä hetkenä olisin halunnut nähdä ottamani videon – siis sellaisen, jonka piti löytyä omalta Facebook-tililtäni. En sitten millään onnistunut löytämään tätä. Facebookissa on aikojen alusta saakka ollut jotain gagamaisen ärsyttävää, joskin sama rohkea asenne on ilmeisesti myös menestyksen takana. FB ei kunnioita vanhoja tietojenkäsittelyn parhaita käytäntöjä. Se luo lähes kaiken uusiksi.

Siis pieni post-mortem analyysi päätöksestäni: isoimmaksi ongelmaksi koin akuutisti Facebookin oman tiedon hajanaisuuden ja mahdollisen tietoturvattomuuden; mutta sitäkin suurempi ajotekijä oli ajankäytöllinen.

Ei pelkästään Facebookin aiheuttama elämänmuutos..

Optimoin elämää muutenkin näinä aikoina; aloitin juuri dieetin, aloitin samana vuonna hölkkäämisen uudestaan (300km vuodessa) ja sain poikalapsen.

Kaikki asiat tietyllä tapaa hakivat huomiota, vaativat myös ajankäytöllistä uudenlleensuunnittelua. En kokenut että Facebookille omistettu aika olisi varsinaisesti sen arvoista.

Valvontakomission tutkintapöytäkirjasta:

Pääasiallisena eroamissyynä epäilty on todennut olevan pitkäaikainen tyytymättömyys ja tarkoituksettomuuden häilyvä epäilys; myös inspiraatio kääntää uusi sivu virtuaalielämässä, etsiä uusia elämänmuotoja ja rohkeasti mennä sinne minne harva HTTP-protokollaa käyttävä selaaja on ehtinyt.

Ja toki karsastan lievästi panopticon -tyyppistä tiedon “hubia”, jonne kaikki ajatukset, mielipiteet, keskustelut, huumori, kritiikki ja sen sellainen kohdistuu. Pidän enemmän Internetin hajautetusta luonteesta, vaikka se tarjoaisi todellisuudessa vain ohuen lisäkilven orwellilaisuutta vastaan. Hei! Elän Suomessa – maassa jossa Kansaneläkelaitos tietää varmasti enemmän jokaisesta kansalaisesta kuin J. Edgar Hooverin hallintokoneisto omana aikanaan.

Facebook menee tavallaan tahtomattaan askeleen pidemmälle; on omituista, että yhden valtion lain alla operoiva yritys tietää niin valtavasti satojen miljoonien ihmisten elämästä – yksityiskeskusteluista, suhteista, ajatuksista, elämän rytmistä.

Ongelmaksi ei ehkä niinkään nousisi itse teknologian “oikeinkäyttö” – ts. jos sosiaalisen median jätit kertoisivat reilusti mitä tietoja keräävät, ja mitä ne tiedoilla tekevät. Mitä pienempi yritys, luulisi, että sitä tiukempaa periaatteessa tietoturva on, koska kasvottomuutta ei pääse syntymään – ihmiset tuntevat olevansa toisilleen vastuussa asioista.

Ongelmaksi mielestäni nousee, kuten aikoinaan ensimmäisten tietokonevirusten tapauksessa, se, että niihin jää bugeja; virheitä. Viruksia ei usein suunniteltu olemaan haitallisia, mutta ohjelmointivirheiden vuoksi ne tekivät todella isoja mokia, jotka aiheuttivat joissain tapauksissa satojen tuhansien tuntien ylimääräiset työt jälkien siivouspuolella. Sosiaalisen median tietokannat lipsuvat todennäköisesti osittain vääriin käsiin, tai niihin pääsee tekemään tietokyselyjä sellaiset tahot joilla ei tuota oikeutta pitäisi olla. Roiskuu kun rapataan.

Vaikken ole enää oikeasti edes kovin paranoidi, mitään lähellekään sitä mitä olin joskus tietoturvatietoisuuden huippuvuosinani, silti Facebook pistää selkäpiin kylmimään jos sitä riittävästi miettii. Oikeastaan: jos siitä riittävästi sattuu tietämään. Harva tietää. Useimmille se on vain harmiton Facebook.

Osa nuorista ei enää edes tiedä, että Internet on jotain muuta kuin Facebook – siis oikeasti. He luulevat että nämä kaksi asiaa ovat synonyymejä toisilleen; että Internet on tuo jännä sosiaalinen portaali, jonka kautta hoidetaan kaikki asiat.

Seuraavaksi?

Aionko hypätä Google+ :an päivittäiseksi käyttäjäksi? En näillä näkymin. Haluan kokea sen uutuudenviehätyksen, joka jakamattomuuteen ja “pienuuteen” liittyy. Ehkä kuuntelin liikaa Vesa-Matti Loirin Elegiaa. Tai ehkä vain kaipaan vaihtelua.

Toki pysyn ajan hermolla ja tutkin IT-maailmaa, ehkä vieläkin intensiivisemmin kuin ennen. Facebook vei arviolta tunnin, pari joka päivä, aika säännöllisesti. Se oli kuin radiokanava, tosin radiota voi aidosti pitää passiivisemmin taustalla – se ei kuluta aivoviipaleita juuri nimeksikään.

Miten Facebookin jättäminen vaikutti päivittäiseen rytmiin ja tekemisiin?

Edelleen olen aktiivisesti IRC:ssä, jossa tietty kaveriporukka kahdenkymmenen vuoden takaa kokoontuu 24/7 ja tuskin koskaan tätä kokoontumista jättääkään lopullisesti. Kanava on kuin olohuone, siellä kuunnellaan enemmän kuin keskustellaan, ja katsellaan miten keskustelut etenevät, heitetään oma kommentti väliin, kysäistään, provosoidaan, nauretaan ja jaetaan tietoa. Iso digitaalinen löhöily-beanbag, vailla maiden välisiä rajoja.

Etsin merkkejä kotoa; muuttuiko jokin täällä? Työpöytä? Epäreilua vertailla juuri nyt, meillä oli juuri pojan ensimmäiset nimpparit, ja kaikki on vielä tip top. 🙂 Se on tosi siisti tällä hetkellä, vain pari kirjaa ja muutama paperi (vs. normaalisti voisi puhua pöydästä paperinkannakkeena). Facebookin mahdollinen kaotisoiva vaikutus jää testaamatta tältä erää.

Ajankäyttö? Kirjoitan ja luen enemmän. Ainakin hitusen. Tekstin luontia ei keskeytä jatkuva pieni tilapäivitysten inspiroima pälyily, kun ei “ole mitään minne mennä”. Kai tämä on jotain vastaavaa kuin taloudessa on niukkuus; nyt vaeltelevan mieleni pahin sudenkuoppa on pysyvällä kannella peitelty. Kun ei ole millä mällätä, tehdään itse. Niinpä tuotan siis tekstiä tässä tapauksessa.

Kirjojen lukemiseen paneutumisesta olen oikeasti ylpeä. Ehkä se on ollut hieman katoavaa kansanperinnettä omassa elämässäni ajoittain. Treenaan taas aivojani lineaariseen omaksumiseen; se on kuin kävisi dojolla harjoittamassa liikesarjaa kurinalaisesti. Ei, en osta lukulaitetta – katselen vielä kuollutta puuta toistaiseksi. Ensimmäisinä viikkoina paneuduin oman alani saloihin. Kirjastosta kotiin lähtivät Jussi Pekka Kasurisen loistava “Ruby on Rails -ohjelmointi”, Cem Kanerin ja kumppanien “Lessons learned in Software testing”. Tuttavalta sain omakseni kopion Martti Launosen ja Jukka Viitasen “Hubconcepts” -kirjasta. Sen lisäksi muutamia muita, ihan vain varmuuden vuoksi.

Rubyn parissa ähersin yhden päivän ja illan melkein kokonaan, ja palkinnoksi ensimmäinen RoR -ohjelma pyörähti omalla koneellani. Olin siitä varsin tyytyväinen, nimittäin koko tuon alustan läpikäyminen ja asennus ei ollut ihan yksinkertaisimmasta päästä.

Summa summarum: elämä jatkuu. On liian aikaista vetää vielä lopullisia johtopäätöksiä vaikutuksesta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s