Android

Apple käy Google-sotaan: Pian kaikki “applettavat” | Kauppalehti.fi

Googlen ja Applen fundamenttiero:

Google on aina luottanut itseorganisoitumiseen ja tietyllä tavalla siihen, että on parempi tuoda teknologia uunista ulos nopeasti kuin hiottuna.Asiat on lokalisoitu usein pitkälti vain amerikan markkinoita ajatellen, ja loppumaailma toimii laboratoriona (“beta-vaiheessa”) määräämättömän ajan.

Apple on oikeastaan lähes täysi vastakohta Googlelle tässä: se luottaa jopa liioiteltuun viimeistelyyn ja niukkaan designiin. Tosin Applen Siriä käyttäessä esimerkiksi Suomessa huomaa, että sitä ei ole kustomoitu onnistuneesti paikalliseen infrastruktuuriin. Siri osaa vastata asiaan kuin asiaan, “I’m afraid Dave I cannot let you do it” – tyylisesti; eli ketuiksi menee, ainakin toistaiseksi.

Sirin tekoäly ei rokkaa, koska alla olevat ihan perusälyn tarvivat asioiden muunnokset ja tiedonsaannit ovat ilmeisesti rikki; Sirin tekoälystä ei ole hyötyä, jos se ei saa tuekseen oikeanlaista dataa. Ja Suomi markkina-alueena on hyvin marginaalinen; jos käyttäjiä ylipäätään iPhoneille olisi vaikka 500000, ja näistä vain osa käyttää Siriä (ainakin iPhone 5:ssa se pitää erikseen kytkeä päälle, mikä on pieni este sekin tekniikan löytymiselle) niin Applen kapteeni joutuisi veivaamaan ruoria muutaman hassun kymmenentuhannen käyttäjän vuoksi. Odotamme innolla koska asiat paranevat. Uskon että Siri saa vielä pohjoisenkin tantereesta kiinni.

Mielenkiintoista katsoa miten lähitulevaisuudessa punnukset asettuvat kahden jätin välillä:

Apple käy Google-sotaan: Pian kaikki “applettavat” | Kauppalehti.fi.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s