On kirjoja joista yksinkertaisesti vain haistan, että ne kiinnostavat ja inspiroivat. Timothy Ferriksen “4 hour body” (suom. 4 tunnin keho) on sellainen. Miehen oma tarina, taustat ja ajatukset ovat kiehtoneet pidemmän aikaakin, taustalla. Olen katsonut silloin tällöin Youtubesta esitelmiä ja löyhästi sanoen self-help / lifestyle design -aihepiirin videoita.

Ferriss on omien sanojensa mukaan ihmiskoekaniini, toimiakseen meidän muiden esitaistelijana ja myöskin suunnannäyttäjänä. Ferriss on kirjoittanut aiemmin menestysteoksen “The Four Hour Work Week”, jossa fokus on ajanhallinta ja – menestys!

4TK on itse asiassa aika erikoinen sillisalaatti. Kirjaan on olemassa alussa muutamia eri polkuja; sen voi hyvin lukea selailemalla. Kappaleet ovat noin suurinpiirtein sopivia kiireisen perheenisän iltalukuhetken mittaisia, tai ehkäpä jopa hieman pidempiä (riippuu lapsistasi!) Kirjan 500 sivua saattavat aluksi kummastuttaa; ei kannata huolestua. Teksti on hyvin nopealukuista.

Aloitin tutustumisen kirjaan aika satunnaisesti. Kirjasin kuitenkin heti alkuun rinnalle oman suunnitelmani kolkyt-ja-risat -rapautumisen estoksi. Lyhyesti sanottuna olin mielestäni päässyt uhkaavasti löysistymisen tielle, jolta ei enää 40 ikävuoden tapahtumahorisontin ylittämisen jälkeen välttämättä olisi paluuta, vaan kohtalona oli – ainakin omassa mielikuvituksessani – raaka paloiksivenyminen oman massakeskipisteeni ympärillä. No, siis painoa oli päässyt tulemaan 90 kiloon saakka, kun nuorna miehenä olin aina sen 73-74 kg. Armeija tosin “toi” noin 7 kiloa lisää (munkit ja liikunta? Mene ja tiedä! Ainakin tein sotilaskodissa ikipieksemättömän ennätykseni eräässä flipperissä). 80 kg:n rajapyykin jälkeen kävin jossain vaiheessa 90 kg:ssa, mistä tulin suurinpiirtein nykyiselle tasolle 86 kg:n pintaan puolessavälissä vuotta 2013.

Itse asiassa eräs mieltäni pidemmän aikaa kutkuttanut kysymys olikin, paljonko ihannepainoni olisi, ja mistä se oikeastaan riippuisi. Ihannepaino on siinä mielessä ilmeisesti aika epämääräinen käsite, että se ei riipu vain yksinkertaisesti muutamasta muusta asiasta, kuten iästä ja pituudesta, vaan myös siitä, mistä tuo massa on tehty, paljonko luut painavat, minkälaiseen käyttötarkoitukseen kehonsa haluaa, ja niin poispäin.

Ferriss tippuu sopivasti omaan tajuntaani varmasti myös siksi, että uskon vankasti tieteelliseen lähestymistapaan. Numerot, suunnitelmat ja eksaktit yhteydet asioiden välillä voivat tuntua tylsiltä, mutta usein matemaattinen luonnehdinta oikeastaan toimii jonkinlaisena nuotistona. Jokainen meistä soi eri tavalla; ja tie omaan hyvään oloon on varmasti persoonallinen. Ferriss silti painottaa 80-20 periaatetta kunnonkohotuksessa: usein pienellä osalla (20%) oikeita asioita saavuttaa suurimman osan hyödystä (80%). Ongelma on tietysti vain se, että tavallinen pulliainen ei tiedä, mikä 20% on kullan arvoista.

Matka jatkuu, lisää tiedossa!