Traumoja on erilaisia. Toiset jäävät mieleen hyvin, toiset painuvat helposti unholaan. HST-kortti, tai siis henkilön sähköinen tunnistus -hanke, tuntuu olevan tuollainen helposti unholaan painuva asia. Moni nykypäivän digikansalainen ei ole moisesta kuullutkaan.

“Hankkeen tarkoitus oli luoda Suomeen jokaiselle kansalaiselle helposti käyttöönotettava, virallisen asioinnin…” Ei. Matustelen sanoja. Miten kertoisin järkevästi yhdellä lauseella, mistä on kyse. Kyllähän verkossa voi virallisesti asioida, käyttäen pankkitunnuksia. Pankkitunnukset ovat yleensä lompakossa, piirongin laatikossa tai jossain muualla. Ja se lompakko on kassissa. Ja kassi… niin, missä nyt onkaan. Tai lompakko voi olla pöydällä, ainakin jollain niistä. Joka tapauksessa pointtihan on se, että pankkitunnukset vain eivät ole maailman kätevin tapa tunnistautua. Pankkitunnusten tunnistaumisessa on kitkaa. Paljon.

HST-järjestelmässä ilmeisesti ensin tökki usko hankkeeseen. Muistan, kun se oli hieman samanlainen juttu kuin VoIP -puhelut: asiasta juteltiin käytävillä niitä näitä, hieman ihannoiden, joskus haikeasti, ja mietittiin että tulipas keskustelusta de ja vu – niin, oltiin aiemminkin taidettu pohdiskella samoja. Koskahan se oikeasti tulee?

Teknologia edistyy usein siten, että monien jopa toisistaan riippumattomien mekanismien kohdatessa, niiden ollessa riittävän kypsiä, jokin yhteispeliä vaativa isompi kokonaisuus mahdollistuu. Syntyy niitä innovaatioita; innovaatio voi hyvinkin olla toisinaan “vain” tunnettujen palikoiden uudelleenkombinointia, ja konseptin paketoimista sellaiseksi, että Matti Meikäläinenkin asiasta innostuu. Itse asiassa parhaat innovaatiot taitavat usein ollakin sellaisia, joille hardcore-teknoväki hieman tuhahtelee.

Miksi toiset asiat jäävät sitten hyllylle? Voisiko post-mortem tutkimuksella saada ideoita parempaan järjestelmään? Onko vielä edes post-mortemin aika HST-hankkeen kohdalla?

Päätin ottaa selvää. Tutkimusmatkani aikani en odota kohtaavani tiikereitä tai alligaattoreita, mutta on pieni mahdollisuus, että törmään silti pyhiin lehmiin.

Tutkimuksen tarkoituksena on ottaa selvää muutamista asioista: a) mitä HST-hankkeelle nykyään kuuluu b) miten laajassa käytössä se on c) mitkä HST-teknologian tuomat edut (de facto, oikeasti käytössä ilmenevät) ovat verrattuna muihin kilpaileviin / korvaaviin tunnistautumismenetelmiin d) onko HST:lle tulossa jatkoa, ja kehitetäänkö sitä aktiivisesti.

Jos energiaa jää, pyrin myös hankkimaan tietoa vastaavista hankkeista maailmalta, ja kartoittamaan, miksi muualla on onnistuttu siinä, missä HST on flopannut.

Ostin Huuto.netin kautta oman HST-lukijani, koska sellaisen sai 4 eurolla. Laite on tuollainen parin tulitikkuaskin kokoinen, hieman hiirtä muistuttava koppa, joka laitetaan USB-kaapelilla koneeseen kiinni. Ensimmäinen askel tutkimusmatkallani oli otettu!