Miten täydellisessä informaatiomaailmassa saisimme tiedon?

Ensimmäinen kysymys on: minkä tiedon?

Tieto on käsityksemme mukaan hyvin perusteltu tosi uskomus. Arkikokemuksena tieto voi olla hyvinkin erilaista luonteeltaan. Tieto voi olla vaikka:

• uutinen talven ensilumesta
• omakohtainen tieto siitä, missä on lähin bussipysäkki
• päivän keskiarvovaluuttakurssi, USD <-> EUR (kahden valuutan välillä)
• hintatieto lentomatkalle joka lähtee Helsingistä ja saapuu Tukholmaan
• piin (numero) likiarvo 3 desimaalin tarkkuudella, π = 3.142

Journalismi on toimintaa, jonka tehtävänä on kerätä, varmentaa ja eritellä tietoa ja esittää se joukkoviestimien avulla esimerkiksi uutisten muodossa [Wikipedia]

Tietoa voisi olla nyt kolmenlaista:

• omakohtaista tietoa asioista (mikä on lähin bussipysäkki), jotka luonnollisesti muuttuvat sen mukana, missä itse sattuu olemaan kulloisenakin hetkenä
• tietoa maailman “tilasta” eli ajankohtaistapahtumista syntyvää dynaamista tietoa (arkisesti: uutisia)
• perustavaa laatua olevaa tietoa, kuten luonnontiedettä (matematiikkaa) tai fysiikan faktoja

On aika merkitsevää, että tieto ei ole automaattisesti olemassa, vaikka tässä mennään kenties aika syviin vesiin tiedonfilosofian alueelle.

Laivan hylky vuosisatojen kuluessa

Otetaan valaiseva ajatusleikki tiedon luonteesta. Purjelaiva uppoaa, jossain 1500-luvulla maailman merillä. Maata ei ole näkyvissä, eikä kukaan ulkopuolinen näe uppoamista.

• sillä hetkellä kun purjelaiva uppoaa, sen tietää periaatteessa vain laivan miehistö ja kenties lähialueen lokit ja kalat
• jos miehistö kuolee viimeistä myöten, uppoamisen tietää enää lokit ja kalat
• tieto häviää, hetkeksi..
• ..kunnes muutamien kuukausien kuluttua varustamo, kenen nimissä laiva on ollut, toteaa laivan joutuneen jonkinlaisen haaksirikon uhriksi, joten tieto tavallaan palaa taas ihmisille, mutta muuntuneena: ei voida tietää tarkasti, minne laiva on uponnut (tai tapahtuiko sille jotain muuta? Piraatit?)
• ..ja kunnes taas 500 vuotta myöhemmin, 2000-luvulla sukeltajat tai sukellusrobotti saattaa paikallistaa hylyn, ja saada erittäinkin tarkkaa tietoa siitä, näin valtavan ajan kuluttua

Dynaaminen tieto voidaan arkistoida, ja silloin siitä syntyy raaka-ainetta historiantulkintaan. Tulkinnan kautta saamme historiankertomusta. Näin syntyy historiamme, eli “tarina siitä, mitä on ollut”. Historia pyrkii kertomaan faktuaalisesti asioiden kulun, kuitenkin siten, että aina kulloisenkin ajan tulkitsija (kuka observoi historiankirjoitusta) pystyy ymmärtämään omassa aikakaudessaan nämä menneen ajan asiat.

Viritimme alussa kysymyksen, miten saisimme tiedon täydellisessä informaatiomaailmassa?

Pieni alustus lienee vielä tarpeen.

Havaintokapasiteettimme ihmisenä on valtavasti pienempi kuin se tietomäärä, jota edes pienestä lähiympäristöstämme voidaan tuottaa digitaaliteknologialla.

Aivomme ovat aika hitaat prosessoimaan sellaista tietoa, jota tietokoneaikakauden aikana olemme alkaneet kvantifioida esimerkiksi bittimäärillä. Bitti on eräs tiedon esityksen yksikkö. Bitti voi viestiä 2 tilaa. Jos luennoijan pitäisi merkata 100 oppilaan paikallaolo luennolla, hän voisi tehdä sen 100 bitillä: jokaista oppilasta edustaa yksi bitti. Jos oppilas on paikalla luennon ajan, merkataan “1”. Jos ei ole, merkataan “0”.

Yksi luento tuottaisi dataa 100 bittiä, eli 100/8 = 12.5 (13 kokonaista) tavua. 1 Megatavu levytilaa voisi tallentaa yli 76000 luennon paikallaolotiedot sadalta opiskelijalta. Nykyaikaisissa kotitietokoneissa tilaa on 512-1024 gigatavua; gigatavu on 1000 megatavua. Joten kotona olevan läppärin levylle mahtuisi riittävästi luentohistorian tietoja.. mutta:

Emme ihmisinä kuluta luonnostamme tällaista digitaalista tietoa, vaan saamme tietoa useimmiten tekstinä, kuvina, videona, ja äänenä. Emoji voi viestiä myös tietoa reaktiosta tai tunnetilasta.

Valinta ja fokusointi sekä tiedon esityksen ajoitus on edelleen teknologinen ongelma vailla täydellistä ratkaisua. Tietoähky on sitä, kun saa liikaa epärelevanttia tietoa. Jos nämä asiat kuitenkin nyt unohdetaan hetkeksi, ja ajatellaan että kykenemme luomaan täydellisen infokäyttöliittymän, niin voimme keskittyä ydinkysymykseen:

Tietoyhteiskuntaa voitaisiin ajatella tällaisena:

1. datan tuotanto
2. presentointi
3. infokäyttöliittymä
4. valinta eli reagointi
5. automatisointi, kun järjestelmä tuntee käyttäjänsä hyvin

Kaikkeen ei tarvitse reagoida. Ihminen voi myös absorboida eli imeä tietoa itseensä, sen kummemmin mekaanisesti reagoimatta. Eli aina palautetta ei mene käyttöliittymälle. Tieto voi silti olla arvokasta ja hyödyllistä.

Kirjassa ‘Kaupan huiput’ todettiin kuluttajan menevän kauppaan kahdesta syystä:

• ostaakseen ehdottoman tarpeellisia hyödykkeitä
• ostaakseen jotain, mitä hän haluaa

Ehkä tiedon kanssa meillä on samanlainen tarve.

Onko viihde tietoa?