tv

cover_prop_tv1
juha

Synopsis : Teknovelho (kirja)

Kirja keskittyy kertomaan Juhasta, joka tempautuu mukaan pieneen espoolaiseen konsulttiyritykseen. Firman ovat perustaneet 1989 Otaniemessä kaksi ”insinöörinplanttua”, ja ruorissa on ystävysryhmän ainoa kauppatieteilijä Eero.

Juha

On vuosi 2009. Uusi tulokas Induconissa, Juha, on vasta 21-vuotias.

Juha lukee itsensä mustahattuhakkerien puolelle; rekrytointia johtava Juhan ikäinen Venla ei tiedä tästä mitään. Juha kiintyy hiljalleen uuteen kotiinsa; teknologiayritykseen, jolla on Juhan mittapuun mukaan varsin harmaa tausta.

Juha antautuu pimeälle puolelle, ja kolvailee firman tietoliikennekaappiin verkkoliikenteen salakuuntelulaitteen. Se tarkkailee kaikkea verkkoliikennettä, ja tuo kaiken firman ihmisten välisen kupletin kuin tarjottimella Juhan silmien eteen. Hän tietää paljon, kenties hieman liikaa – ja kaikki on sellaista, jota hän tietää, ettei voi virallisesti tietää. Lisäksi salakuuntelulaite on sisältänyt pätkän koodia, joka on tehnyt firmasta avoimen troijalaiselle hevoselle – asia, joka selviää Juhalle itselleen vasta tovin jälkeen. Hän ymmärtää pian, että hän on saattanut tahatta vaarantaa sekä oman maineensa että sen oksan, jolla istuu.

Asia alkaa kalvaa miehen sisintä, yötä päivää. Hän miettii kuumeisesti ratkaisua, ja syntyy Damocles – itseään puolustava sulautettu tietoliikennelaite. Projekti on kunnianhimoinen, mutta onko Juha oikeassa paikassa ideansa kehittämiselle? On tehtävä iso päätös. Mikäli hän tuo ulos itse tietoliikennekaapin salaisuuden, hän voisi saada rahoituksen ja muuttaa maailmaa.. Lisäksi yritys on kohtaamassa pahimman kassakriisinsä koko historiansa aikana. Kriisi kiristää ilmapiiriä ja luo konkreettisen uhan organisaation olemassaololle. Kun kilpailu tiimien budjetoinnista käy kovemmaksi, moni haluaisi nähdä Juhan poistuvan, tuo omituinen musta hevonen kainalossaan. Mutta yrityksen johto ei ole enää valmis luopumaan mahdollisesta ykkösravurista…

%d bloggers like this: